Minulle tärkeitä asioita

Kerron tässä muutamista asioista jotka ovat minulle tärkeitä.

1. Läheiset. Mieheni, poikani, lähimmät sukulaiseni joita on ihan vain kourallinen, sekä ystäväni. Olen käynyt läpi ihmissuhteitani suurennuslasilla, ja säilyttänyt osana elämääni vain ne, joiden seurassa minulla on aidosti olla, ja jotka eivät käyttä kiltteyttäni hyväkseen.

2. Koti. Ostimme viime vuoden keväänä tämän vuonna -53 valmistuneen rintamamiestalon. Olimme kumpikin asuneet jo vuosikausia kerrostalossa, ja aika pian -13 alettuamme seurustella, huomasimme jakavan yhteisen haaveen- haaveen rintamamiestalosta jonka voisimme laittaa mieleiseksemme. Mieheni on keskittynyt etupäässä talon remontointiin ja minä sisutukseen, mutta tottakai kaikesta päätämme yhdessä.

Ylin kuva on otettu, kun olimme vasta aika hiljattin muuttaneet. Ulkorappusten kaiteet on nyt maalattu valkoisiksi, ja vintillä ei ole enää täysiä pahvilaatikoita, tai ainakaan ne eivät näy enää ikkunasta. 🙂 Pian meillä alkaa julkisivuremontti, jossa eteläseinään vaihdetaan eristeet ja laudoitus, sekä koko talo maalataan hieman hillitymmällä vaaleansinisen sävyllä.

13718658_10210195018061118_1665555719190281812_n
13690761_10210195016221072_7318349816846148124_n
13686704_10210195015421052_3292273181775013528_n
13615204_10210195016501079_4517491603526167146_n

3. Laulaminen. Olen laulanut pikkutytöstä saakka, ja tehnyt myös omia kappaleita, muistaakseni 8-vuotiaasta saakka. Ensimmäisen kappaleeni nimi oli Urhea soturi, se kertoi komeasta sotilaasta joka pelasti kauniin neidon, ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti.

10801796_10205770343967031_4465499300193261179_n
14232612_10210688698042809_8917880822493058811_n
suskikuva
11665613_10207438640913412_4351923473299264031_n

4. Kissamme Lumo (vasemmalla) ja Valo. (oikealla) Lumo on 1 v. 8 kk ikäinen, ja Valo 2 v 2 vk. Kissamme ovat veljeksiä, mutta eri pentueesta. Rodultaan ne ovat persialaisia. Tämä rotu oli meille molemmille uusi, mutta on kyllä vienyt meidän sydämemme. Lumo ja Valo ovat aivan ihania, pääosin suht rauhallisia mussukoita, jotka viihtyvät sylissämme ja lähellämme.

14657398_10210951337808639_3885367629931118334_n
12509417_10208754457328000_4061133850471906263_n
14291705_10210684141608901_6693896916188898417_n
15356489_10211613488802000_4854230311598496901_n

5. Sisustaminen. Kuten olen aiemminkin kertonut, minulle ei esineissä ole merkityksellistä se mitä ne maksavat tai mistä ne on ostettu. Sisustusmuodista myös viisveisaan. Minulle on tärkeää, että koti on asukkaidensa näköinen, ja siellä on esineitä joilla on tunnearvoa. Punainen väri on sisustuksessamme hyvin tärkeä, ja se ettei ole paljon tyhjiä seiniä. Tuolle olohuoneen takaseinälle olemme laittaneet verhot luomaan kodikkuutta, ja ne toimivat myös sukulaisillemme ja ystävillemme esiintyessämme mielestämme toimivampana taustana kuin pelkkä seinä.

Meillä on paljon tavaraa joka on saatu, iso osa on peräisin mieheni isovanhempien jäämistöstä, joten niillä on todellakin tunnearvoa. Aika moni esine, taulu tai seinävaate kodissamme on enemmän kuin 30 v. vanhoja.

13692564_10210184557039599_6410870959538742184_n

13697216_10210184557319606_2650341188837128176_n
Tämä on isäni koti jonka pääsin viime syksynä sisustamaan , toki isäni mieltymyksiä kuunnellen. Päätin sisustaa sen modernilla tyylillä, melko maskuliinisesti isäni lempiväreillä, nuorekkaasti ja hiukan myös leikkisästi, esim. makuuhuoneen kissaverhot. Otin huomioon myös isäni toiveen siitä että koti olisi helposti siivottava eikä siellä olisi liikaa tavaraa.

14344912_10210707365309479_5578899712342715276_n

14291811_10210707365629487_8045153975144949968_n
14317326_10210707366189501_1645508211322301241_n

14322699_10210707366429507_3708405734534539864_n

6. Kesä. Minä olen kesän lapsi, ja sydämeni on kesässä, läpi vuoden. Kesää muistellen jaksan läpi synkän ja kylmän talven. Olen vilukissa, niin että palelen jo pienissäkin pakkasessa, enkä kovin mielelläni mene ulos alle -5 pakkasella. Sisällä pidän kesät talvet villasukkia tai lämpimiä sisätöppösiä. Koko talven olen kuin talvihorroksessa, mielelläni käpertyneenä sohvannurkkaan kutimen kanssa tai lempisarjojani netflixistä katsellen. Kun kevät tulee, herään, ja tunnen itseni energiseksi ja terveemmäksi. Muutkin EDS-potilaat kuin minä sitäpaitsi ovat sanoneet että heillä on kesäisin usein vähemmän kipuja ja he tuntevat olonsa paremmaksi kuin talvisin. Minulla on sama juttu.

13654304_10210195015261048_1794794047894049463_n

7. Kirppikset ja 50-lukuhenkiset vaatteet. Tätä tuskin tarvitsee sen kummemmin selitelläkään. 🙂 Tässä asu joka on kokonaan hankittu kirppikseltä, ja maksanut alle 20 euroa. Minulla onkin hyvin vähän vaatteita jotka ei olisi hankittu kirppiksiltä tai aleista.

17021515_10212387544192901_3356061322671734042_n

8. Kengät. Olen kenkäfriikki, ja minulla on noin 60 paria kenkiä, ehkä enemmänkin, en ole taas pitkään aikaan laskenut. Kenkäni ostan myös aika pitkälti kirppiksiltä ja alennusmyynneistä. Käytetyt kengät puhdistan ennen käyttöä, sekä ulko-että sisäpuolelta. Jos materiaali sallii, pesen kengät kauttaaltaan, ulkoa ja sisältä, käyttäen Tolua. Jos materiaali ei salli kastelua, pyyhin kengät huolellisesti mikrokuituliinalla joka on kostutettu Tolu-käyttöliuoksella. Olen kuullut että jotkut ovat saaneet käytetyistä kengistä jalkasilsan tai -sienen, varsinkin siksi olen tarkka niidne puhdistuksesta. Puhdistan ja lankkaan muutenkin koko perheemme kengät säännöllisesti. Kengät ovat siten aina siistit ja pysyvät pidempään käyttökelpoisina.

17022392_10154951708747348_4651436842948385031_n

minna_parikka_raquel_black_nappa
17098434_10154951700247348_7217682418463393773_n

9. Mökkeily. Mieheni vanhempien mökki Itä-Suomessa järven rannalla on oikea rauhan tyyssija. Siellä mieli lepää ja akut latautuu. Ihanampaa paikkaa en tiedä koko maailmassa. Tuossa kuvissa näkyvällä mökin rantaterassilla meidät muuten vihitään ensi elokuussa. ❤

13532783_10210042808135965_2545077406179532865_n

11665357_10207406294344768_8516666185775292381_n

13537807_10210034791935565_3341276808388010684_n

10. Neulominen. Innostuin vasta alkuvuodesta -15 neulomisesta. Sitä ennen olin neulonut vain aikanaan koulussa. Taidot olivat alkuun todella ruosteessa, mutta kun en antanut periksi niin lopulta neulominen alkoikin sujua. Neulon pääasissa talvisin, kun olen talvisin enemmän kotikissa, kylmyyden ja pimeyden takia.

15589540_10211728567318891_8909456814951524755_n

12871462_10209303400411234_1406423048142659635_n

novita pehmo pipo

Tässä näitä elämässäni tärkeitä juttuja näin ensialkuun. Tässä ei todellakaan ole kaikki, mutta tämä nyt näin ensialkuun.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s