Outolintu

Tänäänkin melko heikko happi, kova väsymys ja kipuja pitkin kroppaa, eli levätessä menee vappuaattokin. No, mikäs tässä , kun ulkonakin on takatalvi, Huomiseksi on luvattu lämmintä säätä, mennään kyllä kaupungille vaikka minun vointini olisi mikä tahansa, lähden vaikka sitten vihdoinkin pyörätuolissa jos tämä heikko vointi jatkuu.

Eilen katsoimme Yle Areenasta Avaran luonnon. Minua huvitti taas suuresti ne kukkoilevat lintu-urokset. En muista lajn nimeä, mutta nämä veijarit hyppivät ruohikossa tuntikausia, naaraan katsellessa kaikessa rauhassa. Se joka jaksoi hyppiä kauiten höyhenet pörhöllään, sai palkinnoksi lemmenhetken naaraan kanssa. Voi kuinka paljon helpompaa ihmisille onkaan tuo partnerin valinta! Ei tarvitse kuin tutustua, käydä muutaman kerran treffeillä ja se on siinä. Ei tarvitse pörhistellä eikä kukkoilla karvat pystyssä, ei myöskään hyppiä tuntikausia ruohikossa. Yksi ihmiselämän positiivisia puolia.

Mutta siinä ne hyvät puolet sitten olivatkin, sen lisäksi ettei tarvitse pelätä että joku hotkisee sinut yhtenä suupalana. Jos olet nainen, olet kuin lihanpala jota saa julkisesti arvostella. Varsinkin julkkisnaiset joutuvat jatkuvan arvostelun kohteeksi. Ihan kamalaa. Mitä ihmeen väliä sillä on, onko joku kauneusihanteiden mukainen, eikö se persoona ole kuitenkin tärkein? Miten jonkun yleisistä kauneusihanteista poikkeamattomuus voi häiritä jotain toista ihmistä, joka ei todennäköisesti vastaa kauneusihanteita itsekään? Miksi varsinkin julkisuuden henkilön ulkonäköä pitää arvostella, eikä ole tärkeämpää sen henkilön persoona tai ammatilliset saavutukset?

Lisäksi on vaikka kahden tunnin luennoksi saakka ihmiselämän huonoja puolia. Niihin en nyt tässä paneudu sen tarkemmin koska kaikki tietävät ne. Mutta tuo pinnallisuus. Minua on pidetty joskus pinnallisena, kun olen lapsesta saakka ollut todella kiinnostunut vaatteista, monen muun asian lisäksi. Miksi ihminen joka rakastaa vaatteita, olisi pinnallinen? Eikö kokonaisuus ratkaise? Minua on pidetty myös tyhmänä, koska olen useinmiten iloinen. Varsinkin kun olin blondi. Yhden ystäväni eksän kaveri sanoi aikanaan minusta, että olen kaikkien blondien äiti. Olin oma itseni, puhelias ja iloinen.

Ulkonäköön kohdistuvat oletukset ovat kyllä tavallaan jopa koomisia. Jos olet fiksu, et ole ylenmäärin kiinnostunut vaatteista, koska sinulla on sivistyneemmät mielenkiinnon kohteet. Miksei ihminen voisi olla kiinnostunut ns. pinnallisista asiosta sen lisäksi että hän rakastaa vaikka taidetta ja klassista musiikkia ja kirjallisuutta? Miksi ihmistä pidetään tyhmänä jos hän tykkää joskus katsella tositeeveeviihdettä tai lukee seiskalehteä? Yleistykset ja ennakkoluulot ovat mielestäni ihan kamalia. 😦

Taas lähdin aasinsillan kautta sivu-urille alkuperäisestä aiheesta, joka oli verrata ihmisen sekä eläimen kumppaninvalintatapoja toisiinsa. Mutta ei se mitään. On ihanaa antaa vaan ajatuksen virrata vapaasti.

Pikkuisen vielä on pakko purnata varsinkin naisen eloon liittyvistä asioista. Minusta on todella surullista, kuten olen aiemminkin maininnut, että varsinkin Suomessa tuntuu vallitsevan se käsitys, että naisen pitäisi arkena välttää pukeutumasta värikkäästi, tai mekkoihin, ne kuuluvat vain juhlaan. Jos joku on kellomekossa vaikka töissä, monet olettavat hänen olevan menossa juhliin. Eikö jokainen päivä saa olla mekkopäivä? Niinhän se oli vuosikymmeniä sittenkin, puhumattakaan sata vuotta sitten.

Kunpa jokaisen annettaisiin olla vapaasti oma itsensä. Itse kuulin parikymppisenä usein että olen outolintu kun en käytä farkkuja ja lenkkareita sekä huppareita kuten muut ikäiseni, vaan tykkään enemmän mekoista, korkkareista sekä jakuista ja boleroista. Mutta käytihän minä toki nitä lenkkareita ja huppareitakin, niittäin ulkoillessa! Korkkareissa on vähän hankala käyskennellä metsässä- sitä rakastan vieläkin, ja toki asianmukaisessa asussa.

Yksilöllisyys kunniaan! Ei lyödä kenellekään leimaa otsaan iän, sukupuolen tai sosiaalisen aseman perusteella, vaan annetaan jokaisen olla sellainen kuin tämä haluaa. Kunnioitetaan ja arvostetaan yksilöllisyyttä ja persoonallisuutta, vaikka ihminen poikkeaisikin yleisistä paino-sekä ulkonäköijanteista. Hymyilevä, positiivinen ihminen on aina viehättävä!!

Ai niin, iloista, persoonallista ja hymyntäyteistä vappua kaikille!

ball-1786430_960_720

Kolikon kääntöpuoli

Tänään on ollut heikko happi. Uskon että johtuu eilisestä stadin reissusta. Alunperin haaveilin että menen jo päivällä ja kiertelen kauppoja, käyn kahvilla tms. ennen kuin viideltä oli miehen kanssa treffit rautatieasemalla. Mutta en jaksanutkaan, energia oli niin vähissä että kävin vaan kahvilla Fazerin kahvilassa, jotka on mun lemppareita kalliiden mutta suussasulavien herkkujensa vuoksi.

Nyt sitten tänään tod.näk maksan velkaa eilisestä, oon huomannut että junamatka jotenkin käy lihaksiini ja vie voimat, kuten yli 50 km automatkatkin. Kaupassakäynnin lisäksi en ole pystynyt kuin makaaman sohvalla ja nukkunut kahdet päikkärit. Ja illalla saunan jälkeen alkoi kiertävät kivut. Ei ois pitänyt mennä saunaan, se ei oo hyvä jos on vähän heikompi happi, tekee kipuja lihaksiin.

Uskon että tämä takatalvikin vaikuttaa vointiin negatiivisesti. Monilla HMS- ja EDS-potilailla sää vaikuttaa oloon hyvinkin paljon, niin että lämpimällä säällä oireet vähenevät. HMS tarkoittaa hypermobiliteettisyndroomaa, hyvin kiistelty asia lääkäreidenkin kesken onko välttämättä lievempi kuin hypermobiili eli yliliikkuva eli kolmostypin EDS, noiden välinen raja on suunnilleen kuin veteen piirretty viiva. Joainen potilas kun on erilainen, ja HMS-diagnoosin saanut voi olla kipeämpi kuin EDS-diagnoosin omaava. Monelle EDS-ja HMS-potilaalle tekisi hyvää viettää talvet lämpimässä, mutta se onkin sitten eri asia kuka siihen pystyy.

Blogiani kun lukee, tulee hyvin esille miten vaihteleva on EDS-potilaan olo, Joskus pystyn kiertelmään kolme tuntia kirppiksellä ja vielä imuroimaan ennen kuin voimat loppuvat, joskus olen käytännössä vuoteenomana koko päivän. Se hämää usein ihmisiä ajattelemaan, ettei EDS olisi kovinkaan vakava sairaus. Vointi voi vaihdella lähes terveestä ja energisestä pyörätuolikuntoiseen ihan vaikka päivässä. Omalla toiminnalla pystyy joskus vaikuttamaan oloonsa, muttei aina. Mutta sen olen huomannut että kaikki matkustaminen on myrkkyä ja vie voimat,  olipa kyse sitten autosta tai junasta. Ja usein liika rasitus kostautuu vasta esim.seuraavana päivänä. Nytkin todennäköisesti maksan velkaa stadin reissusta. Eli tämän takia mikään työ mitä pitäisi tehdä säännöllisesti kodin ulkopuolella, ei sovellu.

Miksen minä sitten ole katkera kohtalostani? Itse ajattelen, että miksipä olisin. Mulla on ollut tämä sairaus aina, vaikkakin tämä pahenee iän myötä usein. Mutta ajoittaiset vuoteen omana olot sekä kivut ja valtavat väsymykset ovat olleet osa elämääni lapsesta saakka. Kun en ole koskaan ollut terve, en osaa olla katkerakaan. En tiedä olisiko asia toinen, jos olisin joskus ollut terve- Ehkä olisi, ehkä ei, mutta uskon ettei.

Minä sopeudun aika helposti asioihin joille en mahda mitään, ja rakennan elämäni siedettäväksi, kaikesta huolimatta. Eihän pääni täysin hajonnut 16 vuoden tahattomasta lapsettomuudestakaan, oli aikoja jolloin unohdin koko asian. Eiköhän moni asia riipu ihmisen perusluonteesta ja elämänasenteesta. On ihmisiä jotka putoavat aina jaloilleen kuten kissat, itse lasken itseni siihen kastiin kuuluvaksi, loppujen lopuksi, vaikka ison muutoksen tai kriisin tullessa aluksi usein masennunkin. Mutta lopulta sopeudun. Sopeutumattomus tekisi omasta sekä muiden elämästä aika ikävää pidemmän päälle.

Olen sitä mieltä, että erityisherkkyys on yksi tekijä miksi en ole koskaan masentunut tai kakeroitunut pysyvästi vaikka elämässäni onkin ollut melko paljon takaiskuja. Erityisherkkänä käsittelen kaikki asiat päässäni pohjamutia myöten, aluksi vajoten synkkyteen, mutta lopulta hyväksyen ne, pitkällisen ajatusprosessin kautta. Vaikka olen erityisherkkä, pidän itseäni vahvana ihmisenä. Eli se joka välissä vetistelevä ja usein pienistäkin mielensäpahoittava megaherkkis ei olekaan välttämättä luonteltaan heikko. Ehkä juuri siksi, että koska hän tuntee ihan kaikki tunteet todella syvästi, hän myös oppii käsittelemään tavallaan asiat pois päästä painamasta.

Erityisherkkyys on mielestäni aika huono sana, luonnetyypin englanninkielinen nimitys highly sensitive person kuvaa minusta eritysherkkyyttä paremmin ihmisen psyykettä. Tunteet ovat jäävuoren kokoisia. Mutta ehkäpä juurikin sen takia ne on helppo oppia käsittelemään.

Vaikka olen masentunut useita kertoja elämässäni keskivaikeasti tai vaikeasti, en pidä sitä taipumusta itselleäni vähimmässäkään määrin ihmeellisenä juttuna. Itselläni masennus on aina ollut reaktio kriisiin.

Läääkevastainen en ole koskaan ollut. Itse syön tällä hetkellä ns. ylläpitoannosta Citalopramia, 20 mg päivässä. En koe olevani mitenkään turnunut tunteiltani, kuten jotkus kuvaavat mielialalääkkeiden vaikutusta. Lääke on ikäänkuin kyynärsauva joka tukee minua ainakin vähän, jos sattuu iso kriisi elämään. En vajoa sen koittaessa ihan niin syvälle suruun, enkä niin pitkäksi aikaa.

Kun viime lokakuussa uniapnean ja EDS:n yhdistelmän vuoksi kuntoni romahti ja jouduin lopettamaan udelleenkoulutukseni kesken vain ihan muutama kk ennen valmistumistani merkonomiksi, masennuin noin pariksi, kolmeksi viikoksi. Miksi en olisi masentunut, kun tulevaisuudenhaaveeni työelämään palaamisesta romuttuivat. Mutta pikkuhiljaa sopeuduin. Nostin pahimmaksi ajaksi lääkitystä puolella eli 40 mg päivässä. Ja kun tunsin olevani täysi sopeutunut tilanteeseen, laskin lääkeannostuksen jälleen ylläpitotasolle.

Olen kuullut blogistani yhden kommentin, että melkein tulee kateus kun jaksan laittautua. Ehkä tämä ihminen voi päästä pienestäkin kateuden siemenestä ajattelemalla kolikon kääntöpuolta, sillä jokaisella kolikolla on sellainen. Mutta noin yleensä ottaen tunnen nykyään oloni henkisesti erittäin tasapainoiseksi , tunnen itseni nykyään jopa melko alat maassa-ihmiseksi.

bear-2079672_960_720.png

Päivän tyyli

Tänään oli kissamekkopäivä. Sain taas klipsijatkeilla aikaiseksi ihan kohtalaisen victory rollin otsalle, ja kiharatkin onnasivat. Mähän alan oppia, opettelemista on vielä mutta olen jo ainakin alkeet oppinut. 😀 Edellinen victory roll oli parempi, koska tästä näkyy tietyssä kulmassa vähän läpi ja sen olen oppinut että läpi ei saisi näkyä missään tapauksessa. Mutta olen armollinen itselleni, ei Roomaakaan päivässä rakennettu. Pikkuhiljaa. Olen alkanut kasvattaa omaa otsatukkaa, jospa jossain vaiheessa saisi omistakin otsahiuksista tehtyä jotain rullaa tai muuta systeemiä, nyt tuossa on tosiaan apuna vielä jonkin aikaa klipisipidennys tai pari.

Sitten kun yksi victory roll alkaa onnata kunnolla, alan tehdä kahta, sitten kolmea, vaihtelemalla eri kohtia jne…mutta kiire tässä ei ole, mullahan on koko loppuelämä aikaa opetella.

20170428_140307.jpg

Kävin tänään Helsingissä pitkästä aikaa, ja vaikka täällä kotikaupungissani liikun jo ihan luontevasti vielä suht tuoreessa tyylissäni, niin Helsingissä jostain ihmeen syystä oli aavistuksen aikaa sellainen olo että olisin halunnut vajota maan alle. Varmaan ihan sama fiilis kun sitten aikanaan eka kerta pyörätuolissa istumassa. Sitäkin len pitkittänyt ja pitkittänyt, saa nähdä koska se koittaa.

Olisipa ihanaa olla ihminen joka vähät välittää ihmisten katseista. Mutta pelkäänpä, että varsinkin sitten aikanaan kun istun ekaa kertaa pyörätuolissa victory roll päässäni, tuntuu kuin olisi mandariini keskellä kauppatoria. Veikkaanpa että silläkin on aavistuksen orpo olo.

Mutta en välitä, olen oma itseni ja murran sen käsittämättömän oletuksen ettei suomalainen nainen voisi laittautua mekkoon kuin juhliin lähtiessä, eikä varsinkaan jos on sairas. Taistelen vaatimattomuutta, tasapäistämistä ja ennakkoluuloja vastaan, tuon elämääni iloa ja väriä mekoillani.

 

Päivän tyyli

Tänään  värjäsin juurikasvut, mutten ehtinyt laittaa hiuksiani ollenkaan kun oli lähdettävä. Päällä kirppiksen neuletakki ja kynähame sekä laukku ja korut, sekä lempisaappaikseni muodostuneet ystävältä ostetut saappaat ja Collectifin Dolores-toppi. Jännä että LindyBopin lähes samanlainen toppi koko 14 oli ihan liian iso, mutta tämä Dolores samankokoisena just eikä melkein sopiva!

 

Kotipäivän mietteitä

Tänään olen viettänyt kotipäivää. Olin eilen liikaa jaloilani ja sököt polvet suuttuivat, nyt täytyy niitä koittaa lepytelä. Ei voi kyllä sanoa että olisin kamalan kauaa malttanut kotonakaan paikoillani pysyä, itselleni ominaiseen tapaan minulla on koko ajan ollut pari kolme projektia meneillään, joita olen vuorotellen tehnyt. Olen hinnoitellut kirppisvaatteita, silittänyt niitä, koittanut ekaa kertaa elämässäni tuunata yhtä mekkoa jonka pilasin hankaamalla tupareissa tullutta punkkutahraa. Sen lisäksi olen törsännyt nettikirppiksillä, mutta vastapainoksi myös myynyt niillä itsekin, sen edestä mitä olen ostanutkin. Näin ei tule niin iso morkkis ostamisesta. Ai kun ostan jotain, myyn jotain, tai ostan niillä rahoilla joita olen nyynneistä saanut. Ja koska lääkitysten takia olen lihonut, niin se onkin fiksu ja edullinen tapa päästä eroon liian pienistä vaatteista ja saada sopivampaa tilalle.

Olen kuunnellut tänään tuntikausia minun ja mieheni suuren idolin, Kai Chydeniuksen sävellyksiä. En kyllä upeampaa musiikkia ihan äkkiä osaa sanoa! Paitsi Stray Cats. Mutta ne painivatkin onneksi ihan täysin eri sarjassa, ha ha.

Kun kuulin kappaleen joka tulee ensi kesänä soimaan häissämme vihkimisen jälkeen tämän kauden VOF-issa esiintyneen, kuvankauniin ja upeaäänisen Mariella Pudaksen laulamana, purskahdin itkuun, eikä itkusta meinannut tulla loppua. Ajattelin vaan meitä rakkaani kanssa kävelemässä mökkilaituria pitkin, onnesta soikeana, avioparina. Ja Mariellaa laulamassa sitä, aivan uskomattoman kaunista kappaletta jonka kerron vasta häiden jälkeen. Totesin, että minun täytyy hankkia ripsenpidennykset ja vedenkestävä eyliner. Tulen itkemään häissä useampaan otteeseen. Minun tekemäni häätanssimme kuullessani itkuni tosin saattaa muuttua Vain elämää-henkiseksi ”apua-yhyy-toi -laulaa-mun -biisiä-itkuksi.Mutta sitä en kenellekään tule myöntämään. En nimittäin kykene katsomaan sitä ohjelmaa sen itkemisen takia, se menee minusta jotenkin hienoisesti överiksi, vaikka megahypersuperherkkis itse olenkin. Mutta uskon että vain elämää-kyynelien sekaan sekoittuu kuitenkin  myös onnen kyyneliä. Ja tiedän. En mitenkään jaksaisi odottaa, vielä kolme kuukautta!!

Tajusin eilen, miksi minun on nyt niin helppo olla ymmärtäväinen ja lempeä, ja stressitön. Koska en ole töissä. Olen omassa pienessä maailmassa, jossa on vain ihmisistä joista pidän. Kaikkein eniten minua on töissäkäymisessä aina ärsyttänyt ihmiset joista ei pidä. Vaikka olen ekstrovertti, pidän hyvin harvoista ihmisistä. Nimittäin vain positiivisista ja mukavista, välittömistä ihmisistä. Työkavereitaan ei voinut koskaan valita, sitä joutui vaan sopeutumaan, vaikka vaistosi Järjettömän määrän negatiivista energiaa ihmisten välillä. Se uuvutti aina minua enemmän kuin itse työ, joka tosin oli fyysiesti hyvin raskasta minulle sidekudossairauteni vuoksi.

Siksi halusimme muuttaa maalle, mutta hyvien palveluiden ja liikenneyhteyksien ääreen, että täällä ei ole niin paljon ihmisiä. Pk-seudulla asuessani vaistosin joka paikassa ihmisten tunteet. Ja ne mykät ja neutraalit, viivasuiset tuntemattomat ihmiset joita tuli massoittain oikealta ja vasemmalta, koko ajan, nekin ahdistivat minua. Olin jo kauan halunnut hieman väljemmille vesille.

Erityisherkkä ekstrovertti ei ole todellakaan mikään kovin helppo luonnetyyppi, nimittäin ainakaan hänelle itselleen. Erityisherkistä arviolta 70% on introverttejä. Minun kaltaisiani vain 30%. Erityisherkkä ekstrovertti on erittäin haavoittuvainen. Hän pitää kaikista ihmisistä ja haluaa heille hyvää, haluaa tutustua suunnilleen kaikkiin ihmisiin joita tapaa. Ei siinä mitään vikaa ole. Mutta kun ainakin minä olen hitusen naivi, uskon aina kaikista hyvää. Niin monta kertaa olen saanut pettyä, niin miesten kuin naisten suhteen. Silloin on parempi, ettei ole pakko tavata ketään josta ei pidä, esim. työkuvioissa. Erityisherkkänä ekstroverttina elämä on tavallaan pelottavaa mutta samalla jännää. Onneksi olen kuitenkin luonnetyypiltäni elämyshakuinen erityisherkkä.

Näillä mietteillä vietän tänään polvienlepuuttelupäivää.

Ainiin, käykääpäs muuten laikkaamassa Mariellaa!

https://www.facebook.com/mariellavirallinen/?fref=ts

20170425_202239

Ps. Oli muuten sairaan hyvää lakua!

Päivän tyyli

Vihdoin keksin konstit millä saan tehtyä ohueen ja velttoon kuontalooni kiharat ja victory rollin! Mistään youtuben ohjeista ei ollut apua koska minulla ei vaan hiukset riittäneet otsalla olevaan victory rolliin eikä kiharat pysyneet ollenkaan, tai kiharaa ei edes tullut! Lopulta kekkasin- victory rolliin käytiin apuna klipsipidennyksiä, ihan paria vaan että sain otsalle lisää hiuksia. Kiharan sain aikaan suihkuttamalla jokaiseen osioon kampausnestettä ennen piippausraudalla käsittelyä. Tänään kampaukseni on ekaa kertaa tämän noin 3, 5 kk fiftariuteni aikana edes vähän jo sinnepäin!

20170424_140634

Päivän asukseni valiksin taas kirppiskamaa. Hame on suuri löytöni, aito vintage-kellohame kirppikseltä 3 euroa!

20170424_140426

Kerro mikä sinua painaa

Olen alkanut pikkuhiljaa ymmärtää mistä rakkaudessa on kysymys. Itsensä rakastamisesta. Jos rakastaa itseään, haluaa itselleen kaikkein parasta. Silloin osaa käyttäytyä toista kohtaan rakastavasti joka tilanteessa. Kiireen keskellä, stressaantuneena, väsyneenä ja nälissään. Ei unohda sitä,että  jos minä nyt en käyttäydy toista kohtaan rakastavasti, hänkään ei tee minulle niin. Mutta jos minä rakastan itseäni, tulen häntä puolitiehen vastaan. Ymmärrän hänen stressinsä, pahan tuleensa, nälkänsä ja väsymyksensä. Haluan että hänelle tulee parempi olo koska minulle itselleni tulee siinä samalla parempi olo myös. Hän myös ymmärää minun stressini. Hän on minun puolella ja minä hänen. Aina. Emme asetu toisiamme vastaan

Kumppani tulee kotiin töistä myrskyn merkkinä ja  sanon jotain mikä ärsyttää häntä ja hän reagoi siihen toisella tavalla kuin olisi itse toivonut. Mitä tekee ihminen joka rakastaa itseään ja haluaa itselleen sitä kaikkein parasta? Ennen saatoin vastaavassa tilanteessa loukkaantua, ja sanoa, että miksi sinä purat pahaa tuultasi minuun, en ole tehnyt sulle mitään pahaa, käyttäydyt törkeästi, en ole ansainnuttällaista käytöstä! Mutta sen sijaan voisinkin sanoa että kulta, onko sulla nälkä, syö jotain ja mennään yhdessä lepäämään vähäksi aikaa. Sitten voisin hieroa sinun hartioitasi. Sitä on rakkaus.

Monesti tuntuu, että pariskunnan välisessä kommunikaatiossa MINÄ ITSE näyttelee hyvinkin suurta osaa. ( enkä tässä nyt sano olevani itse tämän ajatustavan ulkopuolella) Jos tuo on hyvä minulle, minä olen hyvä hänelle. Mutta jos hän osoittaa haavoittuvuuttaan tai heikkouttaan, minä käännynkin häntä vastaan. Miksi minä tekisin niin? Jos rakastaisin iseäni ja haluaisin itselleni pelkkää hyvää, en loukkaantuisi vaan kohtelisin häntä prikulleen kuten toivoisin itseäni vastaavassa tilanteessa kohdeltavan. ”Kerro mikä sinua painaa? Minä kuuntelen”. Se olisi kuin musiikkia omille korvilleni. Luulenpa että kumppanini korville myös.

Miksi emme siis tekisi niin, seuraavan kerran kun kumppani on syystä tai toisesta pahantuulinen. Ei otettaisikaan itseemme niitä sanoja mitä hän ei kuitenkaan tarkoita, koska hän rakastaa sinua, hän ei vaan ole mikään robotti. Tullaan puolitiehen vastaan. Sillä toiminnalla välitämme toiselle viestin. ”Minä rakastan sinua, vaikka et oloisikaan täydellinen. Minä olen rinnallasi ja hyväksyn sinut,vaikka olet joskus heikko.

Kaikkea ei tarvitse kuitenkaan niellä, esim. selvää ilkeyttä. Mutta silloinkin voi rakastaa itseään ja olla suuttumatta, koska se aiheeuttaa toisessa automaattisesti , ainakin useinmiten, negatiivisen vstareaktion. Suuttumisen ja äänen korottamisen sijasta voisikin vain sanoa, että ahaa, nyt olet näköjään tosi pahalla tuulella. Koita tehdä jotain mistä pidät, jutellaan tunnin päästä uudelleen, minä lähden kaupassa kymään.Sitten voi tuoda kaupasta toiselle jotain pientä kivaa, josta tulee hyvä mieli. Lempiherkkua, vaikkka jäätelöä jota tietää toisen rakastavan . tai ihanaa iltapalaa. Samalla toinen saa tilaa itselle ja omille ajatuksilleen, ja kneties hänen olonsa paranee. Tosin, tässä puhun nyt vain ns. terveestä parisuhteesta.

Jos toinen ei ole älynnyt mitä rakkaus on, ja on oikeasti julma ja ilkeä toiselle, silloin ei kannata jäädä kuuntelemaan, koska olet sellaista arvokkaampi. Tässä tapauksessa voit miettiä, ansaitseeko hän oikeasti sinut? Jos hän ei halua muuttaa itseään entistä rakastavampaan suuntaan mutta sinä haluat, olisiko sinun parempi kenties yksin?

Tuntuu että todella moni vaatii toiselta täydellisyyttä vaikkei ole sitä itse. Itse saadaan käyttäytyä miten vaan muttei siedetä toiselta pientäkään poikittaista sanaa. Itse allkekirjoitan, olen käyttäytynyt nuorempana niin. Minä olen kasvamassa ja kehittymässä ihmisenä. Minä alan ymmärtää, ettei harmoninen parisuhde tarkoitakaan sitä että molempien pitäisi aina ja kaikkialla olla kuin itse aurinkoja. Ei se ole aitoa, eikä sellaista ole kuin ehkä elokuvissa, tosin harvoin niissäkään.

Kestävä, onnellinen parisuhde luodaan ymmärtämällä, venymällä, kuuntelemalla, antamalla periksi mutta kuitenkin selkeästi näyttämällä omat rajansa.Tämän kaiken ymärtämiseen on mennyt minulta todella, todella pitkä aika. Ja se on aiheuttanut monen monta litraa kyyneliä, käytettyjä nenäliinoja sekä särkyneitä sydämiä.

Nyt minulla on ensimmäistä kertaa elämässäni kumppani, joka tajuaa tämän kaiken. Hänen kanssaan rakennamme parisuhdetta vankalle alustalle, kuten taloa, kärsivällisesti, lempeästi ja rakkaudella. Hän on minun taloni.