Ketsuppitanssi

Minua on aina kiehtonut jonkinlainen primitiivisyys mielipiteiden ilmaisussa. Ehkä siksikin, kun itseäni rupeaa usein kovasti heitätyttämään, kun suutun. Ei ole väliä mitä heitän, vaikkapa sanomalehden seinään, kunhan saan heittää. Se rauhoittaa heti.
Sen jälkeen, kun hajotin kerran television kaukosäätimen viskaamalla sen jääkaapin oveen, eksäni toi minulle ”varakakeja” niin kuin hän ne nimesi. Niitä voin sitten viskellä mielin määrin, kun sapetti. Nyt olen koittanut pärjätä muutaman vuoden ilman niitä, mutta kännykäni on välillä joutunut aika lujille

En tietenkään heitä koskaan ketään kohti, päätarkoitus tuolla viskomisella on ihan oman sapetukseni purkaminen ja tunteideni tuuletus, tunnistanhan itsessäni aimo annoksen temperamenttia. ( joku voisi sanoa, että sitä voisi olla vähän vähemmänkin…)

Tomatina-karnevaalit espanjalaisessa Bunolin kaupungissa ovat malliesimerkki tällaisesta vapaasta, primitiivisestä itsensä ilmaisusta. Siinä unohtuu kaikenmaailman turhat ketutukset ja nipotukset, kun pääsee paiskelemaan kanssatallaajiaan tomaateilla otsalohkoon oikein antaumuksella. Siinä pääsee myös helposti eroon työstressistä, lomastressistä, pääsiäis-, vappu-. juhannus- ja joulustresseistä kun heittäytyy mukaan tuohon vapauttavaan ja niin ihanan sotkuiseen alkukantaiseen iloitteluun.

Luulen jopa, että maailma olisi parempi paikka elää, jos mahdollisimman moni ihminen pyrkisi edes kerran elämässään pistäytymään Bunolin tomaattisodassa. Ei tarvitsi ketään ammuskella tai salamurhailla, kun voisi purkaa patoutumansa tomaatteihin.

Tomaattien viskominen on minusta myös ihan varteenotettava tapa ilmaista pettymystään katsomansa esityksen suhteen. Minusta korulauseiset ja kautta rantain kiertävät kriitikoiden arvostelut ovat ihan turhia. Yleisön saataville vain iso kasa tomaatteja. Jos tomaatit pysyvät koreissaan, on esitys ollut katsojille mieleinen. Jos taas tomaatteja satelee, se on merkki siitä, että petrattavaa on vielä. Ei tarvitse kenenkään lukea rivien välistä, mitähän tuo kriitikko nyt yrittää tuollakin lauseellaan kertoa.

https://en.wikipedia.org/wiki/La_Tomatina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s