Paviaanilauman Äiti Amma

Linkitin yhteen ryhmään päivän tyyli-postaukseni, linkissä luki pavian tyyli. Siitä tuli mieleeni jatkaa tuossa aiemmin aloittamaani pohdintaa, mikä eläin haluaisin olla. No tietenkin paviaani, ja ihan kaikkein mieluiten vaippa-eli punaperspaviaani! Sopivasti liikuntaa, rakkautta, yhteisöllisyyttä ja läheisyyttä, mutta myös riittävästi haastetta! Elämä ei mielestäni saa olla liian helppoa, kuin pullamössöä päivästä toiseen- tiedät mitä odottaa, se sama maku joka ikinen päivä, suullinen maidossa tai kahvissa lilluvaa pehmeää, sienimäistä pullaa. Yöks, ei kiitos.

Haluan hyppiä puusta puuhun! Haluan nyppiä ötököitä ystävieni kropasta ja syödä ne! Haluan juosta muita laumoja pakoon! En tykkää mennä uimarannalle koska häpeän löysää takapuoltani ja reisieni selluliittia, en halua sitä enää! Sen sijaan olla ylpeä kirkkaan punaisesta persvärkistäni ja näyttää sitä ylpeänä koko maailmalle! En tahdo olla siveellinen vaan rapsutella pyllyäni täysin vapaasti. Haluan rikkoa rajoja!

Minun tuurillani olisin kuitenkin se lauman vähäpätöisin, kumarassa, katse alas luotuna kulkeva ikivanha ja ryppyinen naaras, joka saa syödä muiden jämät ja kulkee aina viimeisenä. Toisaalta, en joutuisi alfaurosten iskuyritysten kohteeksi, vaan saisin palvella muita, sitähän minä työssäni tein yli 20 vuotta. Siivosin muiden sotkuja pissasta, kakasta ja ja kaikista muista mahdollisista eritteistä lähtien. Mutta toisaalta, sain siitä henkistä tyydytystä kun pystyin tekemään jotain konkreettista jota monikaan ei haluaisi tehdä, mutta jota kaikki arvostavat, ainakin salaa.

Lauman vähäpätöisin jäsen ei välttämättä olekaan vähäpätöinen maan matonen, vaan ehkä hän onkin se kaikkein vahvin. Hänen ei tarvise taistella paikastaan koko ajan, kuten monoi meistä ihmisistä tekee, saavuttaakseen enemmän vastuuta, arvovaltaa ja isomman palkan. Minun palkkani olisi vain onnellisena hymisevät lajitoverit, kun päivästä toiseen siivoaisin majapaikkoja, ja nyppisin heidän turkistaan öttiäisiä. Lisäksi ruokavalioni olisi mukavan kevyt niin että paino-ongelmia ei taatusti pääsisi syntymään.  Pitäisin kaikista huolta, ollen lauman todellinen sydän. Muut tulisivat kertomaan minulle huoliaan joita kuuntelisin, samalla sukiessaan heidän turkkiaan. Olisin lauman sielu.

Hierarkisen järjestyksen pohjalla oleminen olisi minulle enemmän kuin tuttua. Olenhan ollut sairaalamaailman alinta kastia, mutta kuitenkin samalla välttämätön ja erittäin tarpeellinen. Olen paviaanien Äiti Amma. Halaan kun minulta sitä pyydetään, annan energiaa ja valoa. Kyyristyn muiden edessä nöyränä mutta nöyryys on todellisuudessa vahvuutta, tai sitten vain näennäistä.

Paikalleni ei olisi tungosta koska muut lauman naaraat olisivat minua paljon nuorempia ja kauniimpia. Silti minulla olisi se kaikkein kaunein, kiiltävin ja punaisin hanuri, josta muut olisivat salaa kateellisia. En tarvitsisi enää mekkomallista uimapukua rannalla.

Rakastan kaikkea extremeä! Ja mitäpä muuta paviaanin elämä onkaan kuin sitä kaikkein jännittävintä extremeä. Seuraisin sivusta, syrjässä ja turvassa kun naapurilauman suurin uros haastaisi laumani alfauroksen kaksintaisteluun, palkkana lauman nuorimman ja kauniimman neidon riiuukeikka.

Stailaisin tuon nuoren ja kauniin naaraan kauniimmaksi kuin koskaan, söisin hänen turkistaan sata ötökkää, hieroisin hänet kauttaaltaan tuoksuvilla kasveilla, toisin hänelle ne kaikkein makeimmat hedelmät, että hän olisi valmis taistelun voittaneelle urokselle.

Paviaanilauman äiti Amma, omistautuva ja lempeä. Se minä haluaisin olla.

2 kommenttia artikkeliin ”Paviaanilauman Äiti Amma

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s