Soidintanssi

Katsottiin tänään luontodokkari, kuten tosi usein lauantai-iltaisin.

Minua on aina viihdyttänyt suuresti eri eläinten kosiomeiningit. Ihmiset saisivat ottaa eläimistä oppia! Miksi suotta sinkut notkuvat baareissa ja laittavat ilmoituksia nettiin, kun voisi ottaa oppia eläimistä. Olisiko kumppaninvalinta helpompaa?

Mikä olisikaan ollut hienompaa, kun siinä vaiheessa kun mieheni alkoi huomata harrastuskaveruuden muuttaneen muotoaan joksikin syvemmäksi, hän olisi bänditreeneissä hypännyt sieltä kiipparitelineen takaa, virittänyt kitusiinsa okein syvän, kurkusta tulevan klukluklukluklu-äänen, röyhistänyt rintaansa kuin kosiovalmis kukkopoika ja steppaillut edessäni kaka-kaks-kaks sivuun ja yks-yks-yks- eteen ja kolme-kolme-kolme taakse. Muut bändi jäsenet olisivat kuin sanattomasta sopimuksesta voineet soittaa aisteja stimuloivaa taustamusiikkia. Olisi säästynyt monta kuukautta, kun kummankaan ei olisi tarvinnut mietiä, tykkääkö toi minusta vai ei, kehtaiskohan kysyä…!

Kuka pöllö opn keksinyt tavan tehdä parinvalinnan mahdollisimman vaikeaksi, liitämällä siihen tuhansittain erilaisia ääneen sanomattomia lainalaisuuksia. Kuten että vaikka suoraan ei voi soittaa kiinnostustaan, tai tulee avokasta lättyyn. Ei siinä mitään suoria ehdotuksia tarvita, ketä ne kiinnostaa! Sen sijaan soidintanssi!! Se kertoisi toisesta enemmän kuin mitkäään treffit jossa keskustellaan kenties aterian tai viililasin äärellä omista luonteenpiirteistä ja tavoitteista sekä arvoista ja koitettaisi arvata mitä tuon toisen päässä liikkuu, vai liikkuuko muuta kuin kaksi aivosolua jotka huutelevat toisilleen pururadan toisilta laidoilta megafonilla. Heti kun ilmestyy kiinnostava, vapaaksi vahvistettu misu näköpiiriin, ei kun vaan rinta rottingille, muutama kunnon kumautus nyrkillä solar plexuksen yläpuolelle, ja viiden minuutin mielikuvituksillen soidintanssi, jonka kekseliäisyyteen vain taivas on rajana.

Minun mieheni olisi ollut se, jonka kukkoillessa edessäni en olisi tuntenut suunnatonta myötähäpeää, vaan joka saisi suupieleni leveään hymyyn ja sydämeni tikittämään kuin ukkivainaan vanha kaappikello.

Sellainen luomakunnan olento kuorsaa syvässä unessa paraikaa tuolla kotimme yläkerrassa olevassa makuuhuoneessa, meidän ihanan pehmeässä sängyssämme.

Mutta soidintanssia odotan edelleen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s