Vahvempi kuin teräs

Tämänpäiväisestä markkinoilla käymisestä meni voimat niin totaalisesti voimat, että olen nyt vaan lepäillyt ja katsonut aivot narikkaan-hömppäohjelmia. Ja myönnän, että olen myös ihan pikaisesti käväissyt lueskelemassa muutamaa keskustelupalstaa, vaikka tiedostan, että ne saavat minunkaltaisessani herkässä ihmisessä aikaan useinmiten vain pahan mielen.

Mietin, kuinka todellisen kuvan keskustelupalstat antavat ihmisistä. Olen nyt onneksi onnistunut jo aika hyvin vieroittamaan itseni niistä sen jälkeen kun aikanaan raskausaikana, kotona tavallaan jumissa olevana (kun en voinut tehdä juuri mitään kun alkoi supistella) jäin niihin koukkuun. Aluksi oli kiva lukea eri ihmisten ajatuksia. Mutta pian ne alkoivat ahdistaa, koska kirjoitukset ovat pääasiassa hyvin negatiivissävyyteisiä. Yleistämistä, suppeakatseisuutta, tuomitsevuutta. Yritän edelleen vaan sitkeästi ajatella, että keskustelupalstat ovat elämäänsä tyytymättöminen ihmisten temmellyskenttiä, joissa he voivat suoltaa näppikseltään ihan mitä tahansa, suojautuen anonymiteetin taakse.

Miksi sitten luen niitä, jos niistä tulee minulle paha mieli, kun en juurikaan uskalla edes uutisia seurata? Onneksi en enää lue niitä kuin ehkä kerran kahdessa kuukaudessa noin 15 minuuttia, joskus ei sitäkään. Kunpa tietokoneeseen saisi jonkun keskustelupalstaeston, ettei pääse edes uteliaisuuksissaan lukemaan.

Miksi ihmisillä on niin paha olla? Masennuslääkkeiden käyttö kasvaa koko ajan. Oliko  tuhat vuotta sitten vuotta sitten ihmisillä parempi olla? Tuskinpa. Silloin ei vaan ollut somea eikä paljon muutakaan. Jos joku ihminen otti koteloon, käytii vaan päästämässä tyyppi päiviltä ja sillä sipuli. Nyt popsitaan masennuslääkkeitä, käydään terapiassa, koitetaan tulla toimeen muiden ihmisten kanssa joilla on yhtä paha olla, ja käydään päästelemässä höyryjä keskustelupalstoilla.

Olisinko onnellisempi, jos olisin yksi eläimistä, ja osa luonnollista kiertokulkua, jonkun ruokaa? Vai olenko onnellisempi tämän tavarapaljouden ja mediatulvan keskellä, kun joka tuutista tulvii sotaa, terrori-iskuja , suvaitsemattomuutta, yleistystä ja suppeakatseisuutta?

Ehkäpä olisin, ehkäpä en. Sen vaan tiedän, että minun on pysyttävä jatkossa poissa keskustelupalstoilta. Olen luonut ympärilleni maailman jollaisessa tahdon elää. Olisi ehkä paras sulkea itsensä omaan pieneen kuplaansa edelleen. Tai sitten luoda itselleen perustukset kuin pohjoisiin oloihin rakennetussa talossa.

Onko sitten herkän ja luovan ihmisen ajoittainen maailmantuska pahasta? Oman näkemykseni mukaan ei. On katsottava ämpärin pohjalle nähdäkseen sen reunoille jääneet vesipisarat. Ilman surua ei ole iloa. Ilman itkua ei ole naurua.

On nähtävä joskus sellaista mitä ei haluaisi. On käytävä kerran elämässään entisessä keskitysleirissä, paneuduttava maailmanhistorian verisimpiin vaiheisiin ja samaistuttava hetkeksi nälänhädästä kärsivään lapseen . Sen jälkeen voi taas iloita siitä kun näkee kevään ensimmäisen leskenlehden, kun muuttolinnut palaavat takaisin tänne pohjoiseen, kun illat muuttuvat valoisammiksi ja kun aurinko taas alkaa lämmittää. Kun näkee itseään katsottavan silmät täynnä rakkautta, kun kuulee itsestään puhuttavan kauniisti.

Olen herkkä mutten hauras. Olen vahvempi kuin teräs, kun jälleen laskeudun tähän hetkeen, ja upotan käteni poikani kiharaiseen hiusmereen, ja sanon, että rakastan häntä yli kaiken.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s