Pässi pataan

Pääsiäisenä pässi pataan, jouluna mutustetaan sian hanuria. Että sillä viisiin. Mutta miksi? Onko sian teurastaminen ja sen pakaroiden syöminen kaiken rahvaanomaisuuden ja ahneuden kulminaatio, ja pääsiäislammas taas entisajan ylimystön hillitysti syötävä hienostunut herkku?

Nyt en googlettele enkä muutenkaan aio etsiä kyseisistä ruokaperinteistä mitään faktatietoa, vaan päästelen päästäni sanoja sitä mukaa miten ne sieltä tulevat, ihan mutu-tuntumalla ja fiilispohjalta.

Sika ruokana. Minulle assosioituu ensimmäisenä siitä vanha pirtti, missä toistakymmentä ukkoa ja akkaa, vaaria ja taaperoa ahmivat silmät lihanhimosta kiiluen ja suupielet ihanaa ihraa tursuten. Poissa on hetkeksi pennin venytys ja aherruksen täyttämä, usein ankeahko ja harmaa arki. Koko suku on koolla, pötyä pöydässä, lapset juoksentelevat ja pirttiin on tuotu olkia. Hetken mietittyäni tajuan, että tämä kuva joka verkkokalvoilleni piirtyy, on suoraan kuin Mauri Kunnaksen Koiramäki-kirjasta! Ne kuvasivat köyhemmän väen elämää, silloin kun Suomen maaseuduilla ei ollut vielä kuin hiekkateitä, joita pitkin kuljettiin hevosten kuljettamilla vaunuilla.

Tuossa ajankuvassa on mielestäni jotan tunnelmallista ja saa minut ajattelemaan että olen syntynyt väärällä aikakaudella! Tuonne minä olisin kuulunut, heinäpelloille kirmaamaan, uimaan puhtaissa ja vielä turmeltumattomissa järvissä tai maitolaitureille odottamaan, viljanväriset kiharat auringossa kultaa hehkuen.

Niin. Oikeasti sana ”kinkku” tuokin minulle loppujen lopuksi mieleen pelkkää positiivista, jos ei siis välitetä tuosta ihan ensimmäisestä assosiaatiosta eli ahneista duunareista jotka mässyttävät suupielet ihraa tursuten. Tai siitä että sana tarkoittaa myös naista, mielestäni hieman sovinistissävytteisesti ilmaistuna.

Mitä taas tuokaan mieleeni lammas. Itse sana tuo minulle mieleen sankat, voimakkaan auktoriteetin valtaan alistetut väkijoukot. Sen jälkeen lempeänlauhkean eläimen jonka ääni kuulostaa samalta kuin yhden ala-asteen opettajani lauluääni.

Sitten kun ajattelen vielä pidemmälle, mieleeni piirtyy kuva 1900-luvun alun kartanosta, jossa aatelinen perhe on kokoontunut pääsiäisaterialle. On hopeiset aterimet, silkkiä ja timantteja, paksut viininpunaiset samettiverhot, palvelualttiit piiat ahkeroimassa ja täyttämässä palveltaviensa pienimmänkin oikun. Lautasella vain pieni, sivistynyt pala lammasta, perunaa, herneitä ja vihanneksia. Sivistynyttä mutta jäykkää keskustelua. Kaikki päällisin puolin hyvin, mutta ajoittaiset kireät katseet ruokailijoiden välillä paljastavat mitä moninaisimpia jännitteitä. Appi on ankara, anoppi muistuttaa kalkkunaa, rouvalla on tiukka nuttura ja herralla kalapuikkoviikset. Lapset istuvat kiltisti tuoleillaan ja syövät katse alas luotuna, hiukset siististi kammattuina, pyhäpuvuissaan, hiirenhiljaa kuten lasten kuuluukin, kun on aikuisia paikalla.

Vaikka itse syönkin mieluummin lammasta kuin kinkkua, näistä kuvista minua miellyttää enemmän ne ahneet ja nälkäiset. Siinä ympäristössä olisin omimmillani. Tunnelma olisi lämmin ja leppoisa, välillä ilmoille kajahtaisi emännän hersyvä nauru ja isännän hohotus. Sinne minä tahdon, kinkkuihmisten sekaan, pitäkää tunkkinne, lampaanmussuttajat! ( vaikka oikeasti syömmekin huomenna lammasta kuten aina pääsiäisenä.)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s