Kolikon kääntöpuoli

Tänään on ollut heikko happi. Uskon että johtuu eilisestä stadin reissusta. Alunperin haaveilin että menen jo päivällä ja kiertelen kauppoja, käyn kahvilla tms. ennen kuin viideltä oli miehen kanssa treffit rautatieasemalla. Mutta en jaksanutkaan, energia oli niin vähissä että kävin vaan kahvilla Fazerin kahvilassa, jotka on mun lemppareita kalliiden mutta suussasulavien herkkujensa vuoksi.

Nyt sitten tänään tod.näk maksan velkaa eilisestä, oon huomannut että junamatka jotenkin käy lihaksiini ja vie voimat, kuten yli 50 km automatkatkin. Kaupassakäynnin lisäksi en ole pystynyt kuin makaaman sohvalla ja nukkunut kahdet päikkärit. Ja illalla saunan jälkeen alkoi kiertävät kivut. Ei ois pitänyt mennä saunaan, se ei oo hyvä jos on vähän heikompi happi, tekee kipuja lihaksiin.

Uskon että tämä takatalvikin vaikuttaa vointiin negatiivisesti. Monilla HMS- ja EDS-potilailla sää vaikuttaa oloon hyvinkin paljon, niin että lämpimällä säällä oireet vähenevät. HMS tarkoittaa hypermobiliteettisyndroomaa, hyvin kiistelty asia lääkäreidenkin kesken onko välttämättä lievempi kuin hypermobiili eli yliliikkuva eli kolmostypin EDS, noiden välinen raja on suunnilleen kuin veteen piirretty viiva. Joainen potilas kun on erilainen, ja HMS-diagnoosin saanut voi olla kipeämpi kuin EDS-diagnoosin omaava. Monelle EDS-ja HMS-potilaalle tekisi hyvää viettää talvet lämpimässä, mutta se onkin sitten eri asia kuka siihen pystyy.

Blogiani kun lukee, tulee hyvin esille miten vaihteleva on EDS-potilaan olo, Joskus pystyn kiertelmään kolme tuntia kirppiksellä ja vielä imuroimaan ennen kuin voimat loppuvat, joskus olen käytännössä vuoteenomana koko päivän. Se hämää usein ihmisiä ajattelemaan, ettei EDS olisi kovinkaan vakava sairaus. Vointi voi vaihdella lähes terveestä ja energisestä pyörätuolikuntoiseen ihan vaikka päivässä. Omalla toiminnalla pystyy joskus vaikuttamaan oloonsa, muttei aina. Mutta sen olen huomannut että kaikki matkustaminen on myrkkyä ja vie voimat,  olipa kyse sitten autosta tai junasta. Ja usein liika rasitus kostautuu vasta esim.seuraavana päivänä. Nytkin todennäköisesti maksan velkaa stadin reissusta. Eli tämän takia mikään työ mitä pitäisi tehdä säännöllisesti kodin ulkopuolella, ei sovellu.

Miksen minä sitten ole katkera kohtalostani? Itse ajattelen, että miksipä olisin. Mulla on ollut tämä sairaus aina, vaikkakin tämä pahenee iän myötä usein. Mutta ajoittaiset vuoteen omana olot sekä kivut ja valtavat väsymykset ovat olleet osa elämääni lapsesta saakka. Kun en ole koskaan ollut terve, en osaa olla katkerakaan. En tiedä olisiko asia toinen, jos olisin joskus ollut terve- Ehkä olisi, ehkä ei, mutta uskon ettei.

Minä sopeudun aika helposti asioihin joille en mahda mitään, ja rakennan elämäni siedettäväksi, kaikesta huolimatta. Eihän pääni täysin hajonnut 16 vuoden tahattomasta lapsettomuudestakaan, oli aikoja jolloin unohdin koko asian. Eiköhän moni asia riipu ihmisen perusluonteesta ja elämänasenteesta. On ihmisiä jotka putoavat aina jaloilleen kuten kissat, itse lasken itseni siihen kastiin kuuluvaksi, loppujen lopuksi, vaikka ison muutoksen tai kriisin tullessa aluksi usein masennunkin. Mutta lopulta sopeudun. Sopeutumattomus tekisi omasta sekä muiden elämästä aika ikävää pidemmän päälle.

Olen sitä mieltä, että erityisherkkyys on yksi tekijä miksi en ole koskaan masentunut tai kakeroitunut pysyvästi vaikka elämässäni onkin ollut melko paljon takaiskuja. Erityisherkkänä käsittelen kaikki asiat päässäni pohjamutia myöten, aluksi vajoten synkkyteen, mutta lopulta hyväksyen ne, pitkällisen ajatusprosessin kautta. Vaikka olen erityisherkkä, pidän itseäni vahvana ihmisenä. Eli se joka välissä vetistelevä ja usein pienistäkin mielensäpahoittava megaherkkis ei olekaan välttämättä luonteltaan heikko. Ehkä juuri siksi, että koska hän tuntee ihan kaikki tunteet todella syvästi, hän myös oppii käsittelemään tavallaan asiat pois päästä painamasta.

Erityisherkkyys on mielestäni aika huono sana, luonnetyypin englanninkielinen nimitys highly sensitive person kuvaa minusta eritysherkkyyttä paremmin ihmisen psyykettä. Tunteet ovat jäävuoren kokoisia. Mutta ehkäpä juurikin sen takia ne on helppo oppia käsittelemään.

Vaikka olen masentunut useita kertoja elämässäni keskivaikeasti tai vaikeasti, en pidä sitä taipumusta itselleäni vähimmässäkään määrin ihmeellisenä juttuna. Itselläni masennus on aina ollut reaktio kriisiin.

Läääkevastainen en ole koskaan ollut. Itse syön tällä hetkellä ns. ylläpitoannosta Citalopramia, 20 mg päivässä. En koe olevani mitenkään turnunut tunteiltani, kuten jotkus kuvaavat mielialalääkkeiden vaikutusta. Lääke on ikäänkuin kyynärsauva joka tukee minua ainakin vähän, jos sattuu iso kriisi elämään. En vajoa sen koittaessa ihan niin syvälle suruun, enkä niin pitkäksi aikaa.

Kun viime lokakuussa uniapnean ja EDS:n yhdistelmän vuoksi kuntoni romahti ja jouduin lopettamaan udelleenkoulutukseni kesken vain ihan muutama kk ennen valmistumistani merkonomiksi, masennuin noin pariksi, kolmeksi viikoksi. Miksi en olisi masentunut, kun tulevaisuudenhaaveeni työelämään palaamisesta romuttuivat. Mutta pikkuhiljaa sopeuduin. Nostin pahimmaksi ajaksi lääkitystä puolella eli 40 mg päivässä. Ja kun tunsin olevani täysi sopeutunut tilanteeseen, laskin lääkeannostuksen jälleen ylläpitotasolle.

Olen kuullut blogistani yhden kommentin, että melkein tulee kateus kun jaksan laittautua. Ehkä tämä ihminen voi päästä pienestäkin kateuden siemenestä ajattelemalla kolikon kääntöpuolta, sillä jokaisella kolikolla on sellainen. Mutta noin yleensä ottaen tunnen nykyään oloni henkisesti erittäin tasapainoiseksi , tunnen itseni nykyään jopa melko alat maassa-ihmiseksi.

bear-2079672_960_720.png

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s