Kylmää vettä niskaan

Ajattelin listata asioita, mitä ihmisissä arvostan, ja mitä en. Samalla selvitän sen itsellenikin. Tämä kirjoittaminen on, kuten olen aiemminkin kertonut, minulle myöskin tutustumista itseeni. Pelkkä ajatteleminen on abstraktia, mutta kun kirjoittaa, asiat konkretisoituvat itsellekin paremmin. Aloitetaan hyvistä piirteistä.

– Positiivisuus,. Tämä näkyy ihmisestä hänen ensimmäisten 10 sanansa aikana. Jos ihminen on perusnegatiivinen, minulla ei välttämättä ole hänen kanssana kauheasti yhteistä. Lisäksi olen niin herkkä, että negatiiviset ihmiset saavat minulle ahdistuneen olon, imen heidän tunnetilansa itseeni.

-Ystävällisyys. Se on positiivisuuden sisarus, ja pitää sisällään hyvinkin laajasti eri asioita, kuten hyvät, toisen huomioon ottavat käytöstavat, kyvyn myös kuunnella puhumisen lisäksi, arvostaa toisen sanomaa vaikkei olisikaan kaikesta täysin samaa mieltä. Se kaikki yhdistettynä antaa kuvan tosita arvostavasta ihmisestä.

-Empatiakyky. Kyky iloita toisen kanssa aidosti toisen onnistumisista, sekä tukea, kun toinen sitä tarvitsee.

-Avoimuus. Jos toinen kertoo avoimesti omasta elämästään, haaveistaan, mielipiteistään yms., minäkin tunnen että voin olla avoin. Avoimen ihmisen seurassa on helppo olla.

-Lojaalius tuntemiaan ihmisiä kohtaan. Lojaali ihminen voi toki kertoa joistain ongelmatilanteista jonkun toisen kanssa, mutta pitää itsellään tämän toisen kanssa puhutut asiat. Lojaali pystyy puhumana samat asiat kuin takanapäin, ihmiselle itselleenkin.

– Rakentavan kritiikin antamiskyky, riitojen kaihtaminen. Kyky tulla toista vastaan puolitiehen sekä joustaa, ja tarvittaessa pyytää anteeksi.

Ne piirteet joista en ihmisisssä pidä, ovat oikeastaan näiden vastakohtia. Hirveästi näkee ja kuulee sitä että pidetään omia mielipiteitä, joskus hyvinkin suppeakatseisia, absoluuttisena totuuteena ja tuomitaan eriävät mielipiteet kovaan ääneen.

Lisäksi yleistäminen ja ennakkoluulot, sekä arvioida muita ihmisiä heidän ulkonäkönsä tai koulutuksensa perusteella. Katsoinpa tossa vähän hömppää, ja tuli siitä nämä asiat mieleen, siellä kun oli pari ihmistä jollaisia en voi sietää. Epäkohteliaita ja epäystävällisiä ihmisiä jotka arvioivat toisia heidän ulkonäkönsä ja koulutuksensa perusteella. En tykkää. 😦

Tämä on ksi syy miksi hitusen jännitän uusia ihmisiä. Suhtaudun uusiin ihmisiin vähän kuin koirat, haluan heti innoissani tutustua. (Tosin en mene sentään haaruväliä haistelemaan 😉 ) Aina välillä käykin sitten niin, että tulee henkisesti kylmää vettä niskaan. Silloin vetäydyn pian. Onneksi tosin tälaisia henkilöitä ei tällä hetkellä enää elämässäni olekaan, kun olen kotona ja saan valita ne henkilöt joiden kanssa olen tekemisissä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s