Matami Mimmi

Vähän aikaa sitten tuli telkusta erittäin hyvä dokkari erityisherkkyydestä, sen voi vielä 90 päivää katsoa täältä.:

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/03/23/erityisherkat

Katsoin sen vasta eilen, mutta vähän väliä sitä katsoessani hihkuin ”just niin”! Hyvä että paikoillani pysyin kun olin niin innoissani. Tosin dokkari painottui erityisherkkien enemminstöön, introvertteihin joita on tutkimusten mukaan noin 70 % erityisherkistä. Olen sitä mieltä että 30%:n vähemmistön johon minä kuulun, ekstroverttien erityisherkkien elämä on jollain tavalla ehkäpä vielä haastavampaa. Puuttuu se sivusta seurajuus ja varovaisuus, eli ikäänkuin kerjäisi verta nenästään, kun on innostunut aivan kaikesta, ja varsinkin ihmisitä, joiden suhteen tulee pettymyksiä, ja usein huonot fibat jo ekojen sanojen aikana. On kyky lukea ympäristöään, mutta samalla haluaa olla tapahtumien keskiössä. Siinä sattuu ja tapahtuu, ja kaikki pitää analysoida pohjamutia myöten. Itse olen usein täynnä tukahdettua turhautumista. Tai olin, silloin kun vielä tapasin työssäni paljon ihmisiä. Se oli kuluttavaa.

Yksi piirre minussa on, jota en ole kuullut yhdistettävän erityisherkkyyteen, en tiedä mitä se oikein on. Mutta en pidä kalastamisesta koska itkettää aina kun kalaa sattuu. Itkettää tietty jo sitä ennen kun kstematoja sattuu. En edes tykkää ostaa tai kerätä leikkokukkia niin että näen kun ne kuolevat. En kestä sitä.

Meillä oli vielä virpomisvitsoja maljakossa. Ne olivat alkaneet tehdä lehtiä sekä juuria. Olen jo muutaman päivän ajatellut etten mitenkään voi heittää niitä pois, vaan haluan ottaa nistä koristeet pois ja istuttaa maahan. Tänään sitten poikani tönäisi vahingossa lattialle maljakon jossa ne olivat, maljakko meni rikki. Kävin istuttamassa oksat maahan, ja toivon etteivät ne kuole.

Pelastan sisältä muurahaisia, puhumattakaan kärpäsistä tai mehiläisistä tms. ötököistä. Pelastan kastematoja jotka sateella tulevat asfaltille. Juttelen pelastamilleni ötököille.

En tiedä onko tämä erityisherkkyyttä vai olenko ihan vääjäämättömän, totaalisen, absoluuttisen kajahtanut. Tuo vaan pahenee iän myötä. Edes hyttysiä en mielelläni tapa, vaan käytän karkotteita. Jos vahingossa joskus astun etanan päälle, minulle tulee todella paha mieli.

Mihin tämä menee? Joskus 20 vuoden päästä kotini on täynnä jonkun katkomia oksia maljakoissa, sekä pelastettuja ampiaisia, kärpäsiä ja muurahaisia, koska pelkään että ne eivät pärjää isossa, pahassa maailmassa? Minusta tulee mummo jonka käsissä kasvaa köynnöksiä ja hiuksissa on hämähäkinseittiä. Kajahtanut hurumummo jonka pihamaalla on ruokaa kaikille mahdollisille ötököille, sekä erilaisia pesimispaikkoja?

Tuleeko minusta lopulta noita, kuten Matami Mimmi?

sword-in-stone-disneyscreencaps.com-8080

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s