Minun on ihan hyvä näin.

Tänään on ollut ihana harmoninen kotipäivä kaksin miehen kanssa, lapsivapaa viikonloppu, Vili on isällään. Kävimme ostamassa orvokeita jotka meinaaan huomenna istuttaa, ja myös siemeniä ja kukkasipuleita. Myöhäiseksi meni tänä vuonna, mutta onneksi se kesä tuli sittenkin.

Huomenna jään viideksi päiväksi ”reissuleskeksi ” kun mies lähtee Englantiin koulutusmatkalle. Mietimme tänään, koska olemme viimeksi olleet viisi päivää erossa, ja tulimme siihen tulokseen että todennäköisesti noin kolmisen vuotta sitten viimeksi. No, onneksi Vili tulee seurakseni keskiviikkona.

Olen tänään pohdiskellut kaikenlaista. Yksi asia mitä saunassa lokoillessani pohdiskelin, oli taas kerran onnellisuus. Silloin, kun EDS:ni ei vielä pahemmin oireillut, ja kävin töissä, harrastin ja elin muutenkin sangen erilaista elämää kuin nyt, ajattelin usein että onneksi olen näinkin terve. Ajattelin aina, että terveys on se ykkösjuttu. Ja niin ajattelee moni muukin, edelleen.

Tätä aihetta olenkin pohdiskellut jo aiemminkin, ja tulen pohdiskelemaan vastedeskin. Mitä jos sopeutuukin, niin että hyväksyy tilanteen ja tekee kaikkensa että vointi on suht siedettävä, esim. lääkityksen, riittävän unen, riittävän avun saamisen yms. osalta. Voiko silloin olla onnellinen, vaikkei voisikaan harrastaa kovin monia juttuja kodin ulkopuolella, tai ei pystyisi harrastamaan liikuntaa. Tai jos joutuu käyttämään joko yhtä tai kahta polvutukea nivelrikkojen vuoksi, ja joskus rollaattoria ja pyörätuolia, ehkä joskus tulevaisuudessa pysyvästi , kun polvet tekevät kävelystä mahdotonta. Keinoniveliähän minulle ei voi EDS:n takia koskaan laittaa. Sidekudokseni on kaikkialla niin pehmeää etteivät keinonivelet pysyisi paikoillaan.

Itse olen tässä uudelleenkoulutuksen lopetuksen jälkeen, eli 7,5 kk aikana tehnyt henkisesti töitä muuttaakseni ajatusmaailmaani joiltakin osin, koska en missään nimessä halua olla enää tyytymätön elämääni.

Olen nimittäin ollut enemmän tai vähemmän tyytymätön elämääni aiemmin vuosikausia. Nuorena priorisoin asiat väärin, ja urasta tulikin täysin erilainen kun olin alunperin suunnitellut. Mikään ei koksana  tuntunut onnistuvatn. Olen monta kertaa aloittanut alusta. Uudessa työpaikassa, kaupungissa, asunnossa, yksin tai uuden kumppanin kanssa.

Nyt minä olen vain yksinkertaisesti päättänyt, etten suostu enää ikinä olemaan tyytymätön. Hyväksyn itseni ihan kaikkike valintoineni tai valitsematta jättämisineni, sekö sairauksineni. Olen armollinen itselleni. Nautin niistä asioista joita minulla on ja joita pystyn tekemään, ja joista pidän. Kirjoitan blogia, joskus runoja tai sanoituksia, laulan, teen soololevyä, katselen netflixistä lempisarjojani, neulon, kirppistelen, tapaan ystäviäni, luen, loikoilen puutarhakeinussa, kävelen paljasjaloin aamukasteisella nurmikolla, kuuntelen kun naapurin kukko kiekuu nuotin vierestä ja pulu laulaa kukkurukuuta, katselen pilvistä muodostuvia kuvioita, kävelen hiljalleen puistossa ja ihastelen pian kukaansa puhkeavaa kesää. Tai sitten olen vain, kun ei ole enää kiire mihinkään.

Minun on ihan hyvä näin.

cloud-68585_960_720

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s