Sinä olet uniikki-nauti siitä!

Tänään kaupungilla ollessani mulle tuli migreenikohtaus, alkoi oksettavalla ololla ja huimauksella, sitten alkoi mennä tunto oikealta puolelta vartaloa, kuten mulla aina tekee, kun on hemipleginen migreeni. Mulla oli tietty lääkkeet mukana niin sain äkkiä ajettua kotiin. Sitä olen pelännytkin koska se alkaa kun olen reissun päällä. OIin 14 vuotta töissä päivystyspolin lähellä, se oli migreenikolle kätevää. 😀 Nyt olen sitten lepäillyt sen jälkeen hämärässä huoneessa, siinä meneekin loppupäivä.

Sain tänään aivan ihanaa palautetta, eräs lukijani kertoi, että on minun blogistani saanut rohkeutta pukeutua kuten haluaa. Se oli ihana kuulla!

Ajattelinkin tehdä tässä listaa niistä keinoista, joiden avulla olen saanut itselleni rohkeutta noudattaa omaa tyyliäni- ja saan edelleen, sillä välillä tulee takapakkeja. 😀

1. Mieti mistä tyylistä eniten pidät, ja ala pikkuhiljaa muuttaa tyyliäsi ihailemasi kaltaiseksi. Jos budjettisi on pieni, myy aiempia vaatteitasi, kenkiäsi ja asusteitasi kirppiksillä ja osta rahoilla käytettyjä tilalle, sekä myös joskus alesta uusia.

2. Unohda muoti. Sinä parhaiten tiedät, mikä sinulle sopii. Muoti on keksitty siksi että ihmiset ostaisivat, ja se vaihtuu siksi, että ihmiset ostaisivat uusia vaatteita koska ne eivät ole enää muotia, ja vievät niitä kirppiksille, sekä myyät niitä nettikirppiksillä. Ne odottavat sinua. 😉

3. Kuuntele vain itseäsi ja usko vain peiliä, älä muita ihmisiä. Unohda ikäsi ja sen mahdollisesti asettamat näennäiset velvoitteet tyylisi suhteen. Ei ole lakia joka määrää eri kokoisten ja ikäisten ihmisten tyyliä. Vaikka et olisi enää ihan nuori, voit pitää vapaasti lettejä tai saparoita, pillifarkkuja, leveitä lahkeita, minihameita, pitkiä hameita, kellohameita tai mistä ikinä vain pidätkin. Älä hyväksy valmiiksi pureskeltuja ratkaisuja vaan kyseenalaista ne. Jos joku sanoo, ettet VOI värjätä hiuksiasi pinkeiksi, eikä sinulla ole esim.työtä jossa sei ei vaan kävisi päinsä eikä muutakaan oikeaa syytä, kysy Miksi? Miksi ei?

4. Jos haluat ja sinulla on käyttöä, satsaa muutamiin ajatomiin klassikoihin kuten hyviin kenkiin, hyvään laukkuun, hyviin housuihin, hameeseen, hyvään takkiin tai mitä ne sinulla ikinä ovatkaan, ihan oman tyylisi mukaisesti.Mieluiten niin että nämä sopivat keskenäään yhteen. Näin sinulla on aina joku ns. kulmakivi jonka varaan rakentaa tyylisi, eikä pahoja vaatekriisejä pääse syntymään. Sitten voit huoleti ostella kirppiksiltä tyyliisi esim.väripilkkuja ja muita piristäviä mausteita.

5. Kun astut ensi kertaa ovesta ulos  JUURI sellaisena kuin itse haluat, älä katsele muita ihmisiä. Muiden ihmisten todennäköisesti usein tahattomatkin aktseet saattavat sada mielessäsi liian ison painoarvon, koska tunnet olosi epävarmaksi.

Sinua on vain yksi, eikä sinun tarvitse tykätä niistä samoista vaatteista ja kampauksista joita kaduilla kulloinkin eniten näkee. Eipä aikaakaan, kun voit joka aamu katsoa itseäsi peilistä ja sanoa itsellesi: Sinä olet uniikki, nauti siitä!

Hahaha, meinasi unohtua! Nro 6 on allekirjoittanut. 😉

https://www.pinupgarage.fi/2017/06/kuka-miss-garage-girl-2017/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s