Ei elämäni ole aina naminamia

Minulta on joitakin kertoja kysytty, miten jaksan aina olla niin positiivinen, vaikka minulla on invalidisoiva, etenevä sairaus, en pysty enää ikinä tekemään työtä kuin keikkaluonteisesti, ja eikö sulla ole koskaan huonoja päiviä. Ja miten jaksat aina laittautua.

En ole aina positiivinen. Minulla on huonoja päiviä. Viimeksi tänään, kun postilaatikosta löytyi 170 euron ylinopeussakko. Sakko tuli oikealla sakkorysäpaikalla, ensin 80 rajoitus, heti perään 60 rajoitus, ja samantien kamera. En yksinkertaisesti ehtinyt hiljentää. Minulla oli 12 km/h ylinopeutta, mutta siitä vähennetään aina automaattisesti 7 km/h. Eli 5 km/h ylinopeutta. Sain siitä 170 e sakkoa vaikka tuloni ovat määräaikaisen työkyvyttömyyseläkkeen takia minimaaliset. Sakot vain ovat kallistuneet. Yleensä ajan aina rajoitusten mukaan, mutta reaktionopeuteni oli tuolloin väsymyksen takia tavallista hitaampi. Myös astianpesukoneen hajoaminen otti koteloon. Sen lisäksi jätin ajokorttini postiin, ja pankkiautomaattikin oli rikki, ja piti kiireessä etsiä toinen- siinäkään toinen korttini ei toiminut ollenkaan, ja toinen toimi mutta 20 euron setelit olivat loppuneet.

Plus monta muuta juttua. Sählään liikaa, koska minulla on 99,9% varmasti AD/HD, lisäksi EDS vaikuttaa muistiin. Sanoja unohtuu ja tavarat on hukassa. Välilä aloitan monta juttua samaan aikaan ja osa jää kesken. Siihen päälle emotionaalinen herkkyys- pienetkin asiat saattavat masentaa minut päivän ajaksi, esim. harmit ja kivut.

Silti tiedän aina että seuraava päivä on parempi. Paha kipu-, väsymys-,  ja muu ketutus on  seuraavana päivänä lähes aina poissa, ja mieli taas valoisa.

En myöskään aina laittaudu, yleensä vain 3 päivänä viikossa. Joskus saatan ihan huvikseni meikata ja ottaa kuvan jostain asustani, koska se piristää minua. Silti kuljen kotona ihan normaaleissa kotivaatteissa, usein tunikoissa ja legginseissä, ilman meikkiä.

Osaan myös olla joskus ärsyttävä. En ole hyvä kestämään kritiikkiä ellei se ole todella rakentavaa- tai vaikka olisikin, saata pahoittaa mieleni.

Olen siisteysfriikki mutta terveyteni ei anna minun pitää yllä sellaista siisteystasoa mitä pitäisin jos olisin täysin terve. Se ärsyttää ja turhauttaa. Väsymys ärsyttää myös, koska joudun usein vaan makaamaan vaikka haluaisin puuhailla kaikenlaista, ja harrastaa.

Välillä tulevaisuus pelotttaa, kun en tiedä kuinka kauan kävelen omilla jaloillani, kun pahan yliliikkuvuden ja pehmeiden sidekudosten takia nivelrikkopolviini ei voida koskaan laittaa keinoniveliä.

En ole mikään yli-ihminen. Osaan kuitenkin, kaikesta huolimatta aika usein ola itselleni armollinen ja levätä , kun kuntoni sitä vaatii.

Ei minun elämäni ole pelkkää naminamia. Ei kenenkään elämä ole. Silti aika nopeasti sopeudun, ja elämä alkaa näyttää taas valoisalta. minulla on peruspositiivinen elämänasenne, putoan aina jaloilleni kuin kissa.

Ei parisuhteenikaan ole aina naminamia. Kyllä me joskus riitelemme, ihan kuten suurin osa muistakin pareista. Kumpikin osaa kuitenkin mennä itseensä, nähdä asiat toisen kannalta ja tulla puolitiehen vastaan. Kumpikaan ei murjota. Puhumme asiat nopeasti selviksi.  Emme juuri koskaan ole antaneet auringon laskea vihamme ylle. Viihdymme yhdessä ja ymmärrämme toisiamme.

Ajoittaisista matalapaineista huolimatta en haluaisi olla kukaan toinen, enkä haluaisi elämäni olevan yhtään erilainen kuin se on. Olen muuttunut nimenomaan mieheni kanssa ollessani paljon parempaan suuntaan, kuten hänkin. Täydennämme toisiamme, ja muutumme toistemme ansiosta koko ajan paremmiksi ihmisiksi. Joskus tulee takapakkia, mutta aina sieltä noustaan.

En minä yleensä kauaa pohjamudissa viihdy. Lintu kaipaa taivaalle ja kala veteen. Minun ajatukseni lentävät kuin lintu, ja joskus uivat syvissä vesissä. Olen moniumotteinen persoona-elämyshakuinen erityisherkkä.

Olen samaan aikaan sosiaalinen ja erakko. Olen joskus hyväntuulinen, mutta se saattaa muuttua hetkessä kun tulee jokin takaisku. ja toisinpäin myös.

Minulla on päätön huumorintaju, ja osaan nauraa itselleni ja sähläykselleni.Puhelimeni on hukassa monta kerta päivässä, yhtenä päivänä se löytyi kenkätelineestä.

Puhun liikaa. Mutta olen opetellut myös antamaan puheenvuorin muille. Vasta sen jälkeen aloin saada ystäviä enemmän kuin ne pari kolme jotka ovat kulkeneet aina rinnallani.

Olen iloinen, surullinen, hassu tai joskus ihan täysin hulvaton. Mutta silti elämä on minusta suurimmaksi osaksi aika kivaa. 😀

En halua kuitenkaan keskittyä blogissani ongelmiini, sillä päiväkirja on eri asia. Haluan etupäässä antaa ideoita tyylijutuissa, ja myös ehkä ajattelemisen aiheita. Huoleni jaan lähimpieni kanssa.

Aika usein minä olen kuitenkin ihan tasapainoinen ja levollinekin.

Kanssani elämä ei koskaan ole tylsää, sanoo mieheni. 😀

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s