Vain Ihan Tavallinen Ihminen

Itsetunto alkaa kehittyä jo lapsena. Hyväksytyksi tulemisen kokemukset lapsuudessa muovaavat ihmisen persoonaa ja vaikuttavat läpi koko elämän. Itse tiedän, että jos jokin menee vikaan, tulee esim. kiusatuksi,  voi kärsiä pitkään huonosta itsetunnosta.  Itse olen käynyt yhteensä noin nelisen vuotta terapiassa ko. asian ja sen tuomien lieveilmiöiden vuoksi. Minuahan tosiaan eräs poikajoukko kiusasi todella julmasti lapsena ja nuorena. Usein se oli ihan päivittäistä, kun samalla suunnalla asuimme. Se loppui vasta kun muutin toiseen kaupunkiin 18-vuotiaana. Siihen ei ollut mitään syytä, en edes tuntenut kiusaajia, mutta se oli todella julmaa haukkumista ja nimittelyä ja vaikutti vuosikymmeniä itsetuntooni. Silti yksi kiusaajista ei edes muistanut koko kiusaamista, kun kirjoitin hänelle joskus viime vuonna facebookissa.

Todella paljon näkee kuitenkin aikuisia ihmisiä, jotka eivät ole tehneet huonolle itsetunnolleen mitään koskaan, tokkopa edes tunnistavat sitä, kärsivät vain, ja mahdollisesti myös lähipiiri. Se on mielestäni todella surullista. Jos huonoa itsetuntoaan ei hoida, siitä voi kärsiä moni jopa enemmän kuin henkilö itse.

Itse olin noin kolmekymppiseksi asti todella ulkoaohjautuva, ja määrittelin itsetuntoni sen mukaan, miten sain muilta hyväksyntää. Olin kuin pohjaton kaivo. Olin riippuvainen muiden hyväksynnän ja kehujen saamisesta, sillä mikään muu ei saanut oloani hyväksi. Itse en arvostanut itseäni ollenkaan. Koin itseni ikuisena epäonnistujana, ihan kaikessa. Todellisuudessa niin ei ole. Tietenkään. En ole koskaan saavuttanut mainittavaa uraa tai kerännyt mittavaa omaisuutta, mutta se ei ole epäonnistumisen merkki. Sen sijaan se kertoo, että olen Vain Ihan Tavallinen Ihminen. Kuten miljardit muutkin maailmassa.

Nyt tajuan, että ei tarvitse olla elämässään mitenkään erityisen menestynyt omatakseen hyvän itsetunnon. Olen nuorempana aiheuttanut paljon mielipahaa itsekeskeisyydelläni ja loputtomalla kehujen ahnehtimisellani. Kaikki vain siksi etten ole rittänyt itselleni.

Hyväitsetuntoinen ihminen ei tarvitse muiden kehuja arvostaakseen itseään. Hän tietää sisimmässään, että on riittävän hyvä omana itsenään. Sekä itselleen että muille. Hän tietää vahvuutensa, muttei tunne tarvetta olla muita parempi, eikä varsinkaan sitä että kuulisi tätä jatkuvasti. Hän ei koe muita kilpailijoina. Hän ihailee ja kehuu muita pyyteettömästi. Eikä vain siksi että saisi itsekin vastaavasti ihailua ja kehuja, koska tarvitsee niitä arvostakseen itseään edes vähän. Hän ei myöskään vertaile itseään muihin. Hän hyväksyy itsensä täysin, sekä vahvuuksineen että heikkouksineen.

Mielestäni olen vihdoinkin aika lähellä tätä pistettä. En häpeä itseäni. En häpeä ryppyjäni, suonikohjujani tai sitä että olen monessa asiassa vain keskinkertainen. Nautin elämästä. Minun ei tarvitse olla täydellinen ollakseni rakastettu. Ei kukaan muukaan ole. Minä olen riittävän hyvä äiti, vaimo ja ystävä. Ihan näine hyvineni.

 

ranta-kivet.jpeg

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s