Tummanpuhuvaa tyyliä verivaahteran alla

Huomasin jokin aika sitten, että lila ja musta toimii aika hyvin meidän verivaahteran kanssa yhteen. Niinpä sitten nyt tällä kertaa tällaisia tavallista kohtalokkaampia kuvia. 🙂

En ole koskaan juurikaan pitänyt lilasta, mutta huomasin niiden aiempien kuvien perusteella että tuollainen syvä siniliila sopii minulle hyvin, muttei vaalea liila.

Minusta osassa kuvista on jopa jotain kauhuleffamaista tunnelmaa, varsinkin tuossa missä kohotan kädet taivasta kohti kuin joku noita. 😀

IMG_7561IMG_7571IMG_7568IMG_7567

Musta kellohame fb-kirppikseltä, nilkkurit, paita ja neulebolero sekä korut kirppiksiltä. Nyt täytyykin alkaa etsiä lisää vaatteita ja asusteita tummanliiloina, siitä on hyvää vauhtia tulossa uusi lempivärini!

Eilen olin vain vähän väsynyt unenpuutteesta, olo ei ollut lauantain jälkeen mitenkään erityisen voimaton, jota suuresti ihmettelen. EDS:ssä onkin tyypillistä voinnin suurikin vaihtelu, ja ainakaan minulla siihen ei tarvitse olla mitään selitystä, eikä rasitus aina välttämättä vie voimia ollenkaan. Kun sitten taas vastaavasti joskus saattaa olla kipeä ja voimaton olo monta päivää putkeen, vaikkei olisi edes tehnyt mitään voimien päälle käyvää, esim.ollut jossain tapahtumassa.

Tässä vähän omalle tyylilleni ominaisempi tämänpäiväisesta kuvaussessiosta.

IMG_7577

Tänään on Louhetar-bändimme treenit, tämä asu sopisi muuten Louhettaren keikallekin aika hyvin! 🙂

En muista olenko täällä kertonut, että meille löytyi vihdoinkin mukava ja osaava rumpali! Esittelemme hänet lähiaikoina kotisivuillamme sekä myös fb-sivuillamme.

Tässä linkki kotisivuillemme sekä fb-sivullemme. Kuvia tai musiikkia ei ole vielä kovin paljoa, pikkuhiljaa lisäämme sivuille materiaalia. Myös uusi bändikuvaussessio on suunnitelmissa, nyt kun meillä on rumpali.

https://louhetar.wordpress.com/

https://www.facebook.com/louhetarmusic/?fref=ts

Tässä ensimmäinen ja toistaiseksi ainut musavideomme. Se on kuvattu myöskin lokakuun alussa, (kaksi vuotta sitten) niin sopii tähän ajankohtaan, kuten myös olemukseni tummanpuhuvat sävyt. 🙂

Musiikkimme on aika pitkälti omaleimainen miksaus laulelmaa ja progea, tosin löytyy popimpaa ja rokimpaakin matskua, yksi metallibiisikin on tulossa. Lauöamisen lisäksi teen bändissä pääasiassa sanoituksia, joitain kappaleita oöen säveltänytkin.

Progebändeissä olen laulanut 13 vuotta. Ennen ekaa progevivahteista bändiäni, Hydraa en edes tiennyt mitä proge on. Sitten tykästyin ja se vei mukanaan. Kuuntelen edelleen myös progea ja paljon muutakin erityylistä musiikkia, mm. soulia, jazzia ja metallia, rockabillyn lisäksi. Olen siis vähän tällainen kameleontti musiikin suhteen. 🙂 Pukeutumistyylini voi myös vaihdella paljonkin , se voi välilä olla myös rockhenkinen tai hipahtava , pin up-, rockabilly-ja vintagetyylien lisäksi. Siksi en kovin mielelläni kategorioi itseäni lian tiukasti mihinkään genreen, vaikkakin nyt tämän vuoden alusta pin up-ja rockabillytyyli on olleet lempityylejäni.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s