Rakentavan keskustelun jalo taito

Ihminen ei ainakaan vielä osaa lukea toisen ajatuksia. Siksi sanallinen kommunikointi on ainoa tapa saada selville mitä toinen ajattelee.

Todella moni yrittää lukea toisen ajatuksia, siinä onnistumatta. Keskustelupalstat ja facebook on täynnä kertomuksia siitä kuinka joku olettaa tietävänsä mitä toinen ajattelee. Puoliso, ystävä tai työkaveri. Mutta sanallista arkkuaan ei uskalla/kehtaa avata, konfliktin pelossa.

Minä ihmettelen, miksi ihmeessä? Mikä keskustelussa on niin pelottavaa? Onhan tietenkin olemassa ihmisiä joiden pää on niin syvällä omassa peppuvärkissään, että he ottavat kaiken keskustelun itseensä ja vetävät purkillisen herneitä nenuunsa, vaikka toinen haluaisi keskustella rakentavasti, tarkoituksenaan harmoninen yhteiselo.

Ennen miestäni minäkin olin vähän tuollainen hernepurkin nenuun vetäjä.  Minäkään en juuri osannut keskustella syvällisesti ajatuksistani, varsinkaan jos se liittyi parisuhteeseen tai muuhun ihmissuhteeseen, varsinkaan johonkin väärinymmärrykseen. Pahoitin mieleni heti kun tulkitsin jonkun asian arvosteluna. Lisäksi olin mitä paras (eli pahin) olettamaan asioita.

En juuri ihmettele, ettei minulla joskus nuorempana ollut kuin pari ystävää, ja parisuhteet meni miten meni, yleensä ei mennyt. Onneksi olen kasvanut henkisesti niistä ajoista, ja nyt minunkin kanssani pystyy keskustelemaan rakentavassa hengessä.

Kun kumpikin keskustelun osapuoli avaa mielensä , kaivaa päänsä pois takalistostaan ja herneenpalot pois nenästään, mikään ei ole niin helppoa kun rakentava keskustelu. Kun omassa päässä tapahtuva olettaminen vähenee, ihmissuhteet pysyvät parempina. Avoin keskustelu lähentää!

Miten sitten oppii keskustelemaan toisen kanssa, aroistakin aiheista? Ainakin sana ”sinä” kannattaaa unohtaa kokonaan, ja vaihtaa siihen sanan ”minä”.  Kun kyse on väärinymmärryksestä, kaikkein paras lähestymistapa on mielestäni ”minä ajattelin” tai ”minusta tuntuo”. Jos aloittaa keskustelun sanomalla ”Sinä olet sellainen että…” saa takuuvarmasti aikaiseksi riidan, joka on kaukana rakentavasta. Jos taas taitaa rakentavan, rauhallisen, avoimen keskustelun, ei juurikaan tarvitse riidellä.

Minä en voi sietää riitelyä. Olen niin herkkä että alan heti itkeä, ja mieleni menee tosi matalalle. Rakentava, avoin keskustelu ei sisällä huutamista, nimittelyä eikä syyttelyä.

Parisuhteessa tulee silti joskus väkisinkin tilanteita jolloin molemmat ovat pahalla tuulella, silloin tulee kumpikin sanoneeksi pahasti, vähemmän rakentavasti. Ne liittyvät meillä usein ihan mitätttömiin pikkuasioihin, kuten nenän asentoon tai väärään tulkintaan, väärään äänensävyyn tai ihan vaan omaan huonoon päivään, eikä toinen ole niihin tunnetiloihin mitenkään syypää. Koska olemme kumpikin kuitenkin rauhaarakastavia persoonia sekä myös temperamenttisia mutta nopeasti leppyviä, ne tilanteet ovat yleensä ohitse ihan  minuuteissa.

Niidenkin jälkeen keskustelemme aina rakentavasti. Analysoimme, mikä aiheutti tilanteen jossa kiihdyimme niin että teki mieli tiuskia toiselle. Ja mietimme yhdessä, miten jatkossa voisimme ko.kaltaset tilanteet hoitaa ilman ovien paiskomisia. (hih, tämä on minun heiniäni, tunnustan) Monta tulenarkaa tilannetta pystymme nykyään välttämään, ja se on ihan pelkästään rakentavan keskustelun ansiosta. Kumpikaan ei triggeröidy enää niin helposti kuin alkuaikoinamme, kun tiedämme, mitä fiiliksiä toinen käy sillä hetkellä läpi. Ilman avoimuutta emme olisi uskoakseni näin pitkällä vielä 4 vuoden suhteen jälkeen, koska kumpikin olemme temperamenttisia.

Muissa kuin parisuhteissa ja perheenjäsenten välisissä suhteissa ei sitten välttämättä synnykään yhtä helposti väärinymmärryksiä, yksinkertaisesti siksi ettei näe toista yhtä usein kuin em.kaltaisissa ihmissuhteissa. Mutta rakentavan keskustelun taidosta on minusta ilman mutta hyötyä ihan kaikissa ihmissuhteissa.

Kun olin vielä töissä, en kertakaikkiaan suostunut ainakan enää loppuaikoina pahanpuhumiseen selän takana, sanomatta mitään asianosaiselle itselleen. Pyysin esimieheltä rauhallisen huoneen, työkaverin sinne, ja nostin kissan pöydälle. Usein syynä oli esim. henkilökemioiden puutteesta johtuva huono käytös minua kohtaan tms. syy. Vain kerran pyysin työnohjaajan henkiseksi tuekseni. Tämä oli tilanteessa jolloin toinen osapuoli oli läpsäissyt minua sormille. Kyllä, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin! Henkinen tuki olikin tarpeen, sillä toinen tuli ensialkuun silmille, ja syyti kaikki tiemämänsä haukkumasanat yhteen putkeen. Mutta pikkuhiljaa hänen sappensa lakkasi kiehumasta, ja hän suostui kuuntelemaan.keskustelun lopuksi pyysin saada halata ko.hlöä, ja sanoin että sitten kun hän on valmis, hän voi tulla pyytämään minua tauolla kanssaan kahville. Noin kuukauden päästä hän sitten tulikin. Sen jälkeen tulimme paremmin toimeen.

On toki tosiaan ihmisiä joiden kanssa ei kertakaikkiaan pysty keskutelemaan rakentavasti. Syy saattaa olla esim. se, ettei tällainen henkilö näe koskaan syytä itsessään, vain ja ainoastaan muissa. Sellaisen ihmisen kanssa tepsii kaikkein parhain vain tämä yksi ainoa keino: Juokse ja lujaa!

Kukaan ei ole täydellinen. En minä, et sinä eikä naapurin mummo. Siksi kehotankin lähestymään toista avoimin, positiivisin mielin. Harvat purevat. Koirat haukkuvat, karavaani kulkee. Kuljetaan siinä yhdessä, kaikessa yhteisymmärryksessä!

1111001

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s