Muuttumisleikkikisan voittajan, Tanjan stailauspäivä!

Eilen oli vihdoin muuttumisleikkikilpailun voittajan, Tanjan stailauspäivä! Minulla oli melkoinen alkujännitys, sillä minulla oli juuri 3 viikon fatiikkikausi enkä tiennyt tietenkään olenko sopimanamme päivänä kunnossa. Lisäksi olin koittanut laittaa ystäväni hiuksia viikkoa aiemmin, eikä siitä tullut mitään, kun käsistäni loppuivat voimat.

En osannut kuin vain toivoa että onnistuisin edes jotenkuten. Minähän en ole koskaan ennen (viimeviikkoista yritystä lukuunottamatta) laittanut kenenkään hiuksia, enkä edes meikannut ketään muuta kuin itseäni! Mutta jostainhan se pitää aloittaa!

Onneksi olin eilen hyvässä kunnossa ja lihaksissanikin oli ihan kohtalaisesti voimia niin että hiustenlaitto ja meikkaus onnistui.

Hyvin pian huomasimme Tanjan kanssa olevamme samoilla aaltopituuksilla, ja tarinaa riittikin varsinkin hiustenlaiton lomassa. Välillä nauroimme niin että ainakin minulle tuli Tena mieleen. 😀

Tanjan hiusten kanssa vierähtikin melkoinen tovi. Alku takkusi-rullasin, purin rullan, rullasin, tupeerasin, kiinnitin, irroitin, lisäsin lakkaa, rullasin, irroitin jne. Lopulta sain aikaan kampauksen jossa toki on vielä petrattavaa, mutta näyttää jo huimasti paremmalta kuin ihka ensimmäiset victory rollsini. Näytin niissä ihan Minni Hiireltä.

Tässä on Tanja ennen stailausta.

IMG_0047

Ja tässä jälkeen. Mekko on Boutique Loulousta, kengät fb-kirppikseltä ja korut kirppiksiltä.

Tein Tanjalle suht kevyen meikin, joka enemmänkin vain korosti hänen klassisia, luonnonkauniita piirteitään, kuin varsinaisesti muokkasi niitä. Kuvia ei myöskään tarvinnut photoshopata, koitan välttää sitä omissakin kuvissani. Aitous on minusta parasta, niin kuvissa kuin ihmisissäkin! Ja Tanja jos kuka, on aito ihminen!

IMG_0054

Meikkivoide: Essence
Irtopuuteri: Dermosil
Luomi-ja Kulmavärit: Urban Decay
Korostusvärit ja poskipuna: Maybelline
Rajauskynä: Oriflame
Ripsiväri: Essence
Huultenrajauskynä: Essence
Huulipuna: Oriflame

IMG_0066

Meillä oli todella ihana päivä Tanjan kanssa. Meistä tuli melko nopeasti ystävät, sen verran hyvin synkkasi! Ystäviä ei ole koskaan liikaa!

Tanja oli kuin kotonaan kameran edessä, todella luova! Itse huomasin pian, että pyydänkin vastedes itse Tanjalta neuvoa poreerausasennoissa!

IMG_0087
Helmat hulmuamaan!

IMG_0097IMG_0116
IMG_0073IMG_0186

Minusta huumoriakaan ei tarvitse kuvatessa unohtaa! 🙂

IMG_0223IMG_0349

Valokin pääsi kuvattavaksi!

IMG_0374IMG_0409

IMG_0186IMG_0242-Edit

Kuvat otti mieheni Teemu. Kuvia tuli ihan valtava määrä, ja onnistuneita otoksia oli niin paljo että oli todella vaikea valita sieltä kaikkein parhaimmat! Tässä kuitenkin ainakin pieni osa niistä.

Stailaus oli minusta niin kivaa että tahtoo lisää!! Sitäpaitsi eihän sitä opi jos ei treenaa. Eli tämä oli ensimmäinen pin up-stailaukseni, muttei todellakaan viimeinen! Pysykää tarkkoina arvontojen varalta!

Tunnelmallista sunnuntai-iltaa kaikille!

2 kommenttia artikkeliin ”Muuttumisleikkikisan voittajan, Tanjan stailauspäivä!

  1. Nyt oli huippu postaus!! Tykkään ❤
    Erityisesti tykkään photoshoppaamattomuudesta, myös minusta kaikki ovat ihan parhaita ja ihanimpia sellaisina kuin ovat. Olette onnistuneet tosi hienosti. Etenkin tuosta yhdestä Tanjan ja Markon yhteisestä kuvasta paistaa semmonen tunne läpi, ettämies on NIIN ylpeä, onnellinen ja rakastunut ihanaan naiseensa ❤

    Liked by 2 people

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s