Sadonkorjuun aika

Mitä vanhemmaksi elän, koko ajan tajuan yhä enemmän, miten paljon järkeä elämässä on. Mikään ei ole minun elämässäni tapahtunut vahingossa. Joka ikinen tapahtuma on ollut osa suurta käsikirjoitusta- elämän käsikirjoitusta. Kaikella on tarkoituksensa. En vain ole nähnyt sitä heti, en ehkä vuosikymmeniin. Nyt 45-vuotiaana kun tarkastelee elämänsä taaksepäin, huomaa tuon logiikan. Yksikään asia ei olisi voinut mennä toisin, silloin nykyhetki ei olisi tämä mikä se nyt on.

Minä olen saanut odottaa pitkään. Nimittäin sadonkorjuuta. Sen sadon, jota olen kasvattanut oppimalla asioita kärsimyksen kautta. Olen ollut vuosikausia katkera tämän kaiken luojalle ja milloin kenellekin, sekä katunut syntymääni. Enää en tee niin. Tänä päivänä olen kiitollinen ihan kaikesta. Enkä nyt yhtään kaunistele. Siis ihan kaikesta.

Olen ollut vuosikausia katkera myös itselleni. Vaikka opin vuosien varrella pitämään työstäni jota tein pisimpään, se ei ollut todellakaan sitä mistä olin haaveillut. Minun EDS-kehoni ei koskaan kestänyt fyysistä työstä. Minun huono itsetuntoni ei myöskään pitänyt siitä dissauksesta jota sairaalan laitoshuoltajana sain valitettavasti osakseni- sairaalat ovat edelleen ehkäpä kaikkein hierarkisimpia työpaikkoja. joka ikinen päivä tuli vastaan joku joka teki tiettäväksi että laitoshuoltaja on suurinpiirtein kastemadosta seuraava olento. Minä en koskaan todella oppinut päästämään noita toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. En koskaan.

Soimasin itseäni epäonnistuneiden ihmissuhteideni takia. Kaikki suhteeni ennen tätä nykyistä ovat olleet enemmän tai vähemmän katastrofeja. Jälkikäteen olen tajunnut, että juoksin renttujen perässä. Minun piti oppia sekin kantapään kautta- minun silmäni eivät nuorempana kertakaikkiaan nähneet niitä kaikkia ihania, kunnollisia miehiä, vaan mitä rentumpi, sen parempi.

Nyt vasta ymmärrän, miten tämä kaikki on muuttanut minua. Olen kypsynyt ihmisenä pikkuhiljaa kuin viini. Nyt olen kuin laadukas vuosikertaviini. Etiketti on jo rypistymässä, mutta sisältö on aivan toista kuin vaikka parikymmentä vuotta sitten. Olen jaloarominen, harmoninen, juureva, kypsä, pirskahteleva ja samettinen viini. En enää tasapainoton, samea, raaka, pistelevä, hapokas, hyökkäävä, homeinen viini.

Nyt on sadonkorjuun aika. Nyt saan nauttia kaikesta siitä hyvästä, minkä olen vasta nyt valmis ottamaan vastaan, kun olen vuosikymmeniä enemmän tai vähemmän kärsinyt. En tietenkään täällä edes kaikkea kerro, mutta siitä voisi kirjoittaa romaanin.

Vaikka olen sairas, olen nyt onnellisempi kuin koskaan aiemmin koko elämäni aikana. En ole katkera sairaudestani, sillä se on avannut minulle aivan uusia ovia. Ovia, jotka olisivat pysyneet suljettuina, jos olisin terve. Ilman eläkettä en olisi pystynyt lähtemään Pin Upin maailmaan ihan täysillä, kuten nyt olen lähtenyt. Kaikki ihanat vaatteet, kaikki ihanat ihmiset, tapahtumat. Kaikki olisi jäänyt kokematta.

Minun totuuteni ei ole absoluuttinen totuus. Ei tietenkään. Mutta minä näen koko elämässäni selkeän käsikirjoituksen, jonka lopputuloksena on-vihdoin ja viimein- onni, rakkaus ja itsensä löytäminen sekä toteuttaminen.

Tässä kuvia eiliseltä, Ravintola Shamrockista jossa olin stailaamassa PinUp/Burleskikuvauksiin osallistuneita. Oli ihan huippua! ❤

IMG_0940 (1)
Bolero: Lindex
Mekko: Hearts & Roses
Kengät: Lola Ramona
Korut ja vyö kirppiksiltä
IMG_0936IMG_0915 (1)IMG_0922IMG_0921IMG_0932 (1)IMG_0917IMG_0923

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s