Facebook- hyvä vai paha?

Facebookilla on nykyään ihan uskomaton voima, ja se saa aikaan isoja asioita. Se saa ihmissuhteita alkamaan, ja myös lopettaa niitä. Olen miettinyt, onko se hyvä vain paha?

Tavallaan hyvä, sillä ei mene aikaa hukkaan kuten ennen sitä,kun tutustui ihmiseen vuosikaupalla, ja koitti ottaa selvää synkkaako vai ei. Todellinen persoona tulee esiin nopeasti, nikn hyvässä kuin pahassa. Kun olen tuntenut ystävystyneeni jonkun kanssa pelkästään viesteillen, livenä on synkannut prikulleen yhtä hyvin!

Monta kertaa myös yksi poikittainen lause saa klikkaamaan estokohtaa. Ihmiset ovat kuin tuotteita kaupan hyllyllä, jotka voi ostaa, ja heittää roskiin jos ei miellytä. Ei ikäviä välien selvittelyjä, eikä tuntikausien vääntämistä.

Kerran eräälle entiselle fb-kaverilleni selvisi eräästä päivityksestä, että kannatan eri puoluetta kuin hän. Napsis vaan, ja olin entinen fb-kaveri. Kerran lapseni ollessa vauva, laitoin jonkin päivityksen jossa mainitsin sanan Piltti. Se oli tälle fb-kaverille kirosana, kun soseet olisi pitänyt ilman muuta jokaikisen äidin tehdä itse. Klikkasin kerran, ja häntä ei enää ollut elämässäni.

Parin viikon sisällä on kaksi kaveriani lakannut olemasta. Vaikka olisi voinut molemmissa tapauksissa vaan istua pöydän ääreen ja jutella. Mutta kun voi paeta, niin miksi ei pakenisi. Se on niin helppoa.

Olen alkanut leikitellä ajatuksella että lähtisin kokonaan fb:sta. Mutta missä möisin ylimääräisiä vaatteita jos en fb-kirppiksillä? Kivijalkakirppiksillä? Iso ja raskas homma minulle, ja maksaakin paljon.

Entä sitten lukuisat ryhmät joissa olen, miten pärjäisin ilman niitä? Mutta miten pärjättiin ilman nettiä? Samoin nytkin pärjäisi. En tiedä kumpi on suurempi, haitta vai hyöty. Mitä jos voisi kommunikoida ainoastaan soittamalla tai tapaamalla, jolloin kuulisi toisen äänensävyn ja näkisi bodylanguagen. Tulisiko pikaistuksissa tehtyjä päätöksiä yhtä paljon?

Hieman haikea olo. Mutta voisiko se sittenkin olla niin, että lopputulos olisi ollut sama joka tapauksessa? Ken tietää, barbi ei. Joo, tuo oli huono, tiedän 🙂

Ehkä näin on kuitenkin parempi. Vai onko, kun vaan vatvon, tavoilleni uskollisena. Vatvon ehkä viikon, lähes jatkuvasti. Sitten unohdan, kun kuitenkin koko ajan tulee uusia ihmisiä elämääni- niin, mistäs muualta kuin facebookista.

Ehken siitä luovu kuitenkaan. Rakkaimmat ystäväni ovat löytyneet pääsääntöisesti netistä- joko fb-ryhmistä tai keskusteluryhmistä. Vain yksi lapsuudenystävä on enää kuvioissa, muut kadonneet vuosien varrella. Ehkä hyöty on kuitenkin suurempi kuin haitta? Monta ihmistä on tullut elämääni facen kautta vuosien varrella, monta myös lähtenyt. Saldo on kuitenkin plussan puolella vielä. No, ehkä jään sittenkin.

Mutta sinulle, jos luet tätä. Olen pahoillani että asiat menivät kuten menivät. Olen silti sitä mieltä että päätös oli oikea. Olimme liian erilaisia kuitenkin, vaikka meillä oli myös paljon yhteistä. Kaikkea hyvää elämääsi, entinen ystäväni. ❤

aaasasss

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s