Koirat haukkuu, karavaani kulkee

Rehellisyyttä pidetään yleisesti positiivisena ominaisuutena. Ja sitä se toki on minunkin mielestäni, silloin kun siihen yhdistetään rakentavuus, hienotunteisuus ja hyvät käytöstavat.

Olen törmännyt muutamiin ihmisiin, jotka ovat unohtaneet yhdistää rehellisyyteensä nämä viimeksi mainitut. On olemassa ihmisiä, jotka kertovat avoimesti negatiivisia- täysin subjektiivisia- mielipiteitään ilman mitään suodatinta, välittämättä siitä miltä se tuntuu kuulijasta. Jos kuulija loukkaantuu, syyllistetään sanomalla että minähän olin vain rehellinen!

En sano että olen oikeassa, inhoan omien mielipiteiden pitämistä ainoina oikeina, ja vältän sitä kuin ruttoa. Mutta itse vältän loukkaamasta ihmisiä, edes rehellisyyden nimissä. Jos mielipiteeni on negatiivinen kun toinen sitä kysyy, en valehtele, vaan pyrin olemaan hienotunteinen. Esim. jos minulta kysytään vaikka että onko tämä mekko hyvä, ja se ei minusta ole, sanon että tuo väri on ihana ja sopii sinulle, mutta minusta toinen malli pukisi sinua paremmin. En sano, että tuohan on ihan hirveä. En käsitä miksi niin pitäisi sanoa, ja sitten ihmetellä kun toinen loukkaantuu. En myöskään koskaan arvostele negatiivisesti jos toinen ei kysy ja pyydä täysin rehellistä mielipidettäni. Silloinkin löydän jotain positiivista sen mielestäni kehitystä kaipaavan asian vastapainoksi.

En myöskään arvostele muita heidän valinnoistaan, vaikka itse ajattelisin toisin. Minulla on ystävinä ja kavereina ihmisiä joilla on paljon erilaisia näkemyksiä eri asioista- minä suon sen heille. Minä näen, että negatiivisten mielipiteidensä ylenmääräinen kertominen, sekä myöskin omien elämänvalintojensa parempana pitäminen ja toisten valintojen dissaaminen on tunneälyn puutetta. Esim. fiksu kasvissyöjä ei arvostele lihansyöjää ja ala luennoimaan tälle lihansyönnin haitoista. Tunneälykäs hoikka ihminen ei ala luennoimaan pullukalle ylipainon terveyshaitoista. Uusina vaatteensa ostava tunneälykäs ei ala luennoimaan kirppishullulle siitä miten hänestä on niin ällöttävää ostaa muiden käyttämiä vaatteita. Jne.

Vaikka suhtaudun lähtökohtaisesti kaikkiin ihmisiin positiivisesti, olen tullut aika araksi, sillä koskaan ei tiedä milloin näitä totuuden torvia sattuu eteen. Kaiken lisäksi he usein triggeröityvät, kun heille sanoo itse ihan prikulleen yhtä rehellisesti oman mielipiteensä. Joskus saatan tehdä niin- ihan kokeilumielessä. Tiedän, se ei ole hyvä piirre, tai minkäänlainen koston tapainenkaan. Lupaan pyrkiä siitä eroon. 🙂

Minusta henkisesti kehittynyt ihminen elää sovussa itsensä ja ulkomaailman kanssa. Hän rakastaa itseään ja muita ihmisiä, sekä myös kasveja ja eläimiä. Hän välttää olemasta töykeä tai verhoamasta negatiivisia, subjektiivisia mielipiteitään rehellisyyden vaatteisiin.

Onhan toki ihan selkeitä faktoja, että ei saa tappaa, varastaa tai muutenkaan p*rseillä. Mutta muuten minun puolestani muut saavat seisoa vaikka päällään. Ei minulla ole tarvetta kertoa -rehellisyyteen vedoten- että se on minusta tyhmää.

Korostan, etten pidä itseäni yhtään sen parempana kuin ketään muutakaan. Tämä on vain minun tapani elää, olla ja ajatella, ja olen huomannut, että vedän puoleeni juuri samankaltaisia ihmisiä. Pääosin ainakin. Siitä olen todella iloinen ja onnellinen. Niitä joita elämänvalintani ärsyttävät, kehotan deletoimaan minut heidän elämästään, sillä me olemme eri planeetoilta.

Minä olen minä, ja nyt vihdoin alan olla henkisesti siinä pisteessä, etten pidä itseäni maan matostakin vähäpätöisempänä olentona, ja kaikkia muita itseäni parempina. Olen tehnyt niin vuosikymmeniä. En enää. Olen huomannut, että minähän osan ihan mitä vaan, kun vain haluan oppia! Työkyvyttömyys-niin uskomatomalta kuin se ehkä tuntuukin- paransi itsetuntoani.Minulla ei ollut yksinkertaisesti aikaa aiemmin alkaa tehdä asioita joita todella rakastan- nyt on. Minusta on kuoriutunut nainen, joka ei olemuksellaan enää pyytele anteeksi olemassaoloaan. En siksi että olen invalidi, en siksi etten ole korkeasti koulutettu tai ettei minulla ole varaa ostaa kalliita vaatteita tai tavaroita. Tai en edes siksi että tällä hetkellä painoindeksini huitelee lähellä 27:mää.

Vaikka minulla on joka päivä koviakin kipuja sekä väsymystä ja lihasheikkoutta, olen nyt onnellisempi kuin koko tähänastisen elämäni aikana yhteensä. Minulla on rakastava, ihana aviomies, aivan ihana poika, ihania ystäviä ja harrastuksia. Ja ehkä pikkiriikkinen yrityskin jossain vaiheessa.

Aina  se on niin, että mitä vain teetkin näkyvästi, se voi joitakin ärsyttää. Sanon itselleni sanomasta päästyäni, että en välitä. En enää. Olen onnellinen juuri tällaisena, tässä ja nyt. Koirat haukkuu, karavaani kulkee.

Sorry ihanaiset, oli pakko avautua. Mutta nyt on taas kevyempi mieli. ❤

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s