Elämäni tarkoitus ja muita syvällisiä mietteitä elämänkatsomuksestani

Nyt seuraa syvällistä pohdiskelua jossa kerron myös elämänkatsomuksestani. Eli jos sinua etoo hengellisyys tai new age-henkisyys, kannattaa jättää lukematta ettet ärsyynny. 😀 Tarkoitukseni ei ole ärsyttää ketään, eikä myöskään väittää että minun ajatukseni ovat absoluuttisia totuuksia. Kirjoittamani asiat ovat saaneet minut suhtautumaan elämään ainakin useinmiten positiivisesti, ja oppimaan virheistäni, ja olemaan katkeroitumatta vastoinkäymisistä.

Minä uskon jälleensyntymään. Se on vaan minusta niin loogista. Se, että aloittaisimme kehityksemme ns. nuorena sieluna, joka elää pelkästään maanpäällisen egonsa kautta. Eli minusta meidän todellinen minämme on sielu. Sielu, joka saattaa elää kymmeniätuhansia elämiä. Sielu, jonka elämät ovat kuin koulua, joissa sielu kehittyy elämä elämältä, virheistään oppien. Joskus tulee luokalle jäämisiä, jolloin joudumme seuraavassa elämässä käymään samat haasteet läpi uudestaan.

Kun itse uskon näin, otan kaikki vastoinkäymiset mahdollisuutena kehittyä, enkä katkeroidu Luojalle. Olen huomannut jälkikäteen, että ihan jokíkinen kokemukseni on kasvattanut minua ihmisenä, ne huonoimmatkin. Ilman ihan kaikkea kokemaani olisin huomattavasti enemmän raakile, kun olen nyt. Olen oppinut kunnioittamaan muita ihmisiä, kuuntelemaan heitä, ja tavallaan rakastamaan ihan kaikkia ihmisiä. Siksi suhtaudun positiivisesti ihmisiin. Jos sielu paljastuu sellaiseksi joka ei ovelä ole oppinut asioita joita minä olen, vapautan itseni häneltä. Se ei ole tylyyttä vaan itseni rakastamista. Haluan että kohtaamani sielut tukeat omaa henkistä kehitystäni pelkällä olemuksellaan, ja että he ovat oivaltaneet samat asiat kuin minä. Silloin minulla on mahdollisuus oppia heiltä, ja heidän minulta.

Ja sitten käsitykseeni Jumalasta. En itse henkilökohtaisesti usko että jumala on jokin ukkeli pilven päällä, tai edes varsinaisesti sielu. Uskon, että Jumala on energiaa. Jumala on minulle Rakkaus ja Valo. Se valo johon sielun yhtyvät kun ovat kehittyneet niin pitkälle kuin vain voivat kehittyä. Rakkauden energia, joka on aina ja kaikkialla. Se ajatus on minulle loogisin, mutten koskaan väittele kenekään kanssa erilaisista jumalakäsityksistä enkä elämänkatsomuksista. Enhän minä voi todistaa ajatuksiani oikeiksi, mutta ei voi kukaan muukaan. Siksi on minusta paras antaa jokaisen uskoa sillä tavalla kuin hän itse parhaaksi näkee. tai olla uskomatta. Esim. mieheni on ateisti, muttemme koskaan ole väitelleet elämänkatsomusasioista. Olemme aika samanlaisia ihmisinä, eli ymmärtäväisiä, ja keskustelemme noista asioista riitelemättä, meistä on mielenkiintoista tietää miten toinen ajattelee.  Hihhih, täytyy kyllä myöntää, että omassa päässäni ajattelen, että sitten henkimaailmassa kun tapaamme joskus kummankin sinne siirryttyä, sanon miehelleni että ähäkutti, mäpä tiesin… 😀 Kaikella rakkaudella tietty! ❤

Minä uskon myös, että ajatus on energiaa. Negatiiviset ajatukset ruokkivat mielestäni negatiivista energiaa, ja positiiviset positiivista. Joskus minäkin olen ollut juttunut negatiivisten ajatusten kehään. Pelko,  huoli, stressi, epäluulo, kateus, mustasukkaisuus, viha, katkeruus. Minusta ne kaikki ruokkivat itseään, ja kasvavat kuin lumipallo joka vierii lumivuoren seinämää pitkin ja kasvaa koko ajan. En sano, etteikö minulla yhä olisi negatiivisia ajatuksia. On niitä. Mutta koitan tietoisesti koko ajan päästä niistä eroon.

Miten sitten olen päässyt eroon pelosta ja huolesta, kun minulla on tasaisesti etenevä sairaus? Yksinkertaisesti niin, että en suostu pelkäämään tulevaa, enkä olemaan huolissani. Ajattelen, että otan vastaan kaiken mikä tulee, ja että sopeudun kaikeen siihen, mitä elämä minulle antaa. En vastustele tai kiukuttele vastaan. Tottakai toiminta-ja liikuntakyvyn heikkeneminen vie paljon. Mutta se myös tuo. Asioita joihin minulla ei todellakaan olisi aikaa, jos olisin terve, ja eläisin ruuhkavuosiani. Sopeudun, mukaudun kuin yksinäinen vesipisara joka yhtyy mereen. Olemalla sopeutumatta en saa mitään hyvää itselleni, ainoastaan katkeroidun. Haluan itselleni henkistä harmoniaa, ja sitä saan vain sopeutumalla elämään sellaisena kuin se on.

Kyllä täällä maan päällä on paljon sellaista jota en ymmärrä, ja jota ei voi hyväksyä millään. Siihen en nyt tässä puutu, vaan tarkastelen vain omaa elämääni.

Olen kuin taimi, joka keväällä pistää esiin mustasta maasta, ja kasvaa pikkuhiljaa täyteen kukoistukseensa. Minä olen oppinut paljon, mutta minulla on vielä paljon myös opittavaa. Kaiken sen otan vastaan nöyryydellä, ja rakkaudella.

Toivon, ettei kukaan muuttaisi tämän kirjoitukseni perusteella käsitystä minusta- en todellakaan tyrkytä elämänkatsomustani koskaan kenellekään. Vasta sitten yleensä alan ko. asioista puhua, jos joku alkaa itse puhua niistä ensin. Suon myöskin kaikille omat mielipiteensä, sekä elämänkatsomuksesta että kaikesta muustakin. En vältä olevani oikeassa, yhtään missään. Siihen ei ole minulla resursseja, eikä mielestäni kenelläkään muullakaan.

Kavahdan kaiken tämän vuoksi ihmisiä, jotka pitävät missä tahansa asiassa omaa mielipidettään ainoana oikeana. Minulla ei vaan ole sellaisen ihmisen kanssa mitään yhteistä. Siksi, ihan kaikella rakkaudella, vapautan itseni sellaisista ihmisistä.

Olen huomannut, että vedän puoleeni eniten itseni kanssa samankaltaisia persoonia. Siitä olen onnellinen. Minä olen onnistunut olemaan avoin, ja antamaan oikeasti todenmukaisen kuvan itsestäni.

Korostan vielä, etten ole mikään ”jeesusteleva uskovainen”, vaikka omalla tavallani uskonkin Jumalaan, sekä myös rukoilen. En lyö ketään raamatulla päähän. 😀

Tiedostan hyvin, että nämä ovat arkoja aiheita, ja otan tietoisen riskin kertomalla näistä ajatuksistani. Ne varmasti jakavat mielipiteitä. Mutta myös tuovat elämääni yhä lisää itseni kanssa samankaltaisia persoonia.

Elämä on mahdollisuus. ❤

20180426_172146.jpg

Yksi kommentti artikkeliin ”Elämäni tarkoitus ja muita syvällisiä mietteitä elämänkatsomuksestani

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s