Grilliruokaa ja laatuaikaa

Vietimme eilen ensiviikkoisia synttäreitäni etuajassa. En halunnut mitään isoja synttäreitä, isäni kävi päivällä kakkukahvilla, ja illalla grillasimme. Huomenna Vili tulee meille isältään, hänen kanssa vietämme synttäreitäni sitten 7.6 kun ne oikeasti ovat, teen ehkä pikkuriikkisen kakun ja lisäksi teemme jotain kivaa yhdessä.

IMG_3031
Mieheni grillasi suussasulavia, chilimarinoituja possunpihvejä.

20180602_175615
Possun lisäksi grillasimme broileria, tuorejuustotäytteisiä jumboherkkusieniä, maissia, kesäkurpitsaa sekä kasvisnyyttejä joissa oli sipulia, paprikaa ja kirsikkatomaatteja. Otin kuvan nälkäisenä annosksestani ennen värikkäisen kasvisnyyttien laittamista lautaselle, mutta herkullisia olivat nekin.

20180602_172950

20180602_180156

Syömisen jälkeen laittauduimme ja kuvailimme toisiamme, ennen kuin lähdimme kuuntelemaan livemusaa. Check Innissä, Hyvinkäällä oli viisi bändiä, joista jokainen oli minulle uusi tuttavuus. Ensin esiintyi Satyagraha, sitten Heiskanen ja muut, sitten Limontsik, Vesa Häkli Protokolla ja The Timones.

* Satyagraha

Päällimmäisenä mieleeni jäi Vesa Häkli Protokolla. Tämän bändin keikalle pitää mennä ehdottomasti uudestaan!

Lisäksi tykkäsin The Timonesista- olen musiikin suhteen lähes kaikkiruokainen, ja punk kolisee kyllä myös hyvin!

Teemun look. Kun minä innostuin fiftarityylistä, hänkin halusi tyyliinsä hieman vintage-vaikutteita, säilyttäen kuitenkin klassisen tyylinsä.

Teemu lisäsi itse kysymyksen: ”Näetkö kuvassa kaksi tonttua?” 😀 Minä tosin näen vain yhden. 😀 ❤

20180602_203228

Täytyihän posekuviakin tietty ottaa, ilman muuta!!

IMG_3036
Asuni ja asusteeni taas tutusti kierrätettyjä. 🙂 Hiuskukkani ei ole tälläkertaa omatekemäni, Vaan ystäväni tekemä.

IMG_3040IMG_3042IMG_3054IMG_3064

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s