Uusi menopeli ja henkistä prosessointia

20180611_152133

Sain eilen uuden menopelin- ikioman pyörätuolin sen kamalan ison ja painavan mummotuolin tilalle, jota en jaksanut itse edes kelata. Nyt sitten vaan pitäisi prosessoida pyörätuoliasia päässään, niin että saisin voimaa ja rohkeutta liikkua siinä.

Viime lauantaina oli taas huono kokemus. Kävimme isossa kauppakeskuksessa ja siellä huomasin tuijotuksen kun menimme syömään. Tuli jotenkin samanlainen anteeksi että olen olemassa-olo kuin aikanaan töissä, kun tunsin olevani kaikkien tiellä siivouskärryineni.

Kun löysin uuden tyylini, itsetuntoni nousi kohisten. Nyt se rysähti maanrakoon kertaheitolla. Kyllä minä taas sopeudun, ja putoan jaloilleni kuin kissa. Olen aina pudonnut. Mutta kyllä minä kipuilen. Jotenkin tuntuu ettei saisi kipuilla. Että pitäisi olla reipas ja rohkea, ja olla vain välittämättä tuijotuksesta, kysymyksistä mikä sairaus sinulla on, tai paheksuvista katseista kun ajan invapaikalle- niitä on tullut jo ihan käsittämättömän paljon.

Minun on nyt kovetettava itseni. opittava olemaan välittämättä. Keksittävä vastaukset kysymyksiin. Keksittävä kohtelias tapa ilmoittaa, etten halua kertoa miksi istun pyörätuolissa. Ja etten halua avointa sääliä, enkä sitä että tuolia aletaan työntää kysymättä ensin, tarvitsenko apua.

Olen uudessa maailmassa. Liikuntarajoitteisten maailmassa. Olen ollut fyysisesti jo pitkään kuin ikivanha mummeli, se ei ole vain näkynyt aina ulospäin. Joskus ajattelen, että kaikki tuntemani ihmiset eivät ole ihan edes ymmärtäneet minun olevan sairas, vain vaan laiska. Todelllisuudessa olen tehnyt ihan liikaa kuntooni nähden, jo yli vuoden. Se on sitten kostautunut.

Poikani on meillä vielä neljä viikkoa, se tuo minulle ihan suunnattomasti iloa. Vili on ihana, herkkä ja empaattinen, avulias suurisydäminen poika, joka auttaa minua kaikessa missä vaan voi, ja sanoo monta kertaa päivässä että rakastan sinua äiti, halataanko. ❤

En tiedä, pitäisikö pyörätuolin käyttöönotto olla niin helppoa että se käy tuosta vaan, hymyssä suin, vai saako siitä kriiseillä. No minä ihan pikkuhitusen vaan kriiseilen, jooko? Sitten tavoitan taas oman itseni. Ihan pian, lupaan. 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s