Kesäinen Kesälahti ja syntyjä syviä – osa 999

Nyt olen täällä Kesälahdella, mieheni vanhempien mökillä. Olen uinut tänään 3 kertaa. Normaalisti en olisi uinut kertaakaan, koska vesi on vain 19-asteista, helteistä huolimatta.

Toukokuussa olin ystäväni Tanjan kanssa rannalla, ja hän meni uimaan ihan tuosta vaan. Itselläni on kestänyt aiemmin puolisen tuntia ennen kuin olen uskaltanut kastautua, olen mennyt veteen suunnilleen 5 cm kerrallaan, vaikka vesi olisi yli 20-asteista. Tanja sanoi, että kun menee vaan, se kirpaisee vain kerran ja sitten veteen tottuu. Kokeilin, ja näinhän se on! Riipaiseva kylmyyden kokemus on vain tunne jonka voi jättää huomiotta ja mennä vaan, kunnes sopeutuu vallitseviin olosuhteisiin.

received_10156016455129221

Olen huomannut, että samalla periaatteella voi hallita paljon muitakin tuntemuksia.

Aiemmin sain aloin hyperventiloida ja jouduin paniikkiin tuntiessani kipua tai pelkoa. Saatoin joskus myös saada kilarit. En enää aikoihin. Olen vain kieltäytynyt tuntemasta oloani epämukavaksi ja pyrkinyt kulloisenkin epämiellyttävän tunteen herraksi. Olen päättänyt, että minä itse saan elämäni tasaisemmaksi. Ja näin on myös tapahtunut.

Lisäksi, vaikka muistini sekä keskittymis-ja tarkkaavaisuuskykyni ovat heikohkoja ja sählään, hukkailen ja unohtelen sanoja, en piiskaa enkä syyllistä enää itseäni. Teen parhaani ja koitan olla itselleni armollinen.

20180719_153652

Vaikka ikää ( ja painoa) tulee pikkuhiljaa koko ajan lisää, olen saavuttanut sellaista henkistä viisautta, jota ei voi mielestäni saavuttaa kuin elämänkokemuksen myötä.

Oikeastaan tämä vanheneminen on ihanaa! Neljänkympin kriisi on vihdoin selätetty, nyt kun seuraaviin pyöreisiin lukemiin on enää neljä vaivaista vuotta!

20180719_153606

Nyt alan pikkuhiljaa ymmärtää, miksi kolmen-ja neljänkympin kriisien jälkeen tuleekin viidenkympin villitys! Sehän on tila jossa tuntee itsensä tasapainoisemmaksi ja henkisesti vahvemmaksi kuin vuosikymmeniin!

20180719_153621

Olen päättänyt aloittaa kohti viidenkympin villitystä kulkuni ottamalla loman jälkeen tatuoinnin! Kuvan olen jo päättänyt. Teille kerron vasta sitten kun kuva on ihossani. Kovin näkyvälle paikalle en sitä ota-kuitenkin sellaiselle paikalle joka näkyy varsinkin kesäisin silloin kun niin haluan. 🙂

Ihanaa kesäistä torstai-iltaa kaikille! 😍

received_10156016455204221.jpeg

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s