Kauneimmat alemekot!

Päätin taas ajankulukseni säästää teiltä vaivaa, ja linkittää ainakin minusta ihanimmat Pin up- henkiset alemekot juuri tällä hetkellä. Kerron myös koot joita on jäljellä ainakin tätä kirjoittaessani.

Minulla on kolme näistä, ja tulee olemaan pari muutakin, ainakin mikäli ne ovat minulle sopivia. 🙂

Olen nyt uudistanut mekkovarastoani niin että olen myynyt entisiä pois ja ostanut uusia tilalle fb-kirppiksiltä tai alennusmyynneistä. Tosin olen ostanut vasta muutaman ja myynyt varmaan 20 mekkoa tässä viime aikoina, mutta parempi niin päin. 🙂

Koot 8, 10, 12, 14, 16, 18.
Linkki:

https://www.lindybop.co.uk/bethany-blue-guitars-swing-dress.html

Koot: 6, 8, 10, 12
Linkki:
https://www.collectif.co.uk/clothes-c1/flared-dresses-c3/dolores-banana-leaf-doll-dress-p7952

Koot S; M
Linkki:

https://www.dressy.fi/kellomekko-charlene-sunflower

Koot XXL, XXXL, XXXXL

Linkki:
https://www.stuntman.fi/kellomekko—laneway

Koot: 8, 10, 12, 14, 16

Linkki:
https://www.lindybop.co.uk/misty-teal-tiki-print-swing-dress.html

Koot: 8, 10, 12

Linkki:
https://www.lindybop.co.uk/bella-blue-atomic-owl-print-swing-dress.html

Koot: 14, 16, 18, 22

Linkki:
https://www.collectif.co.uk/clothes-c1/mandy-plain-pencil-dress-p7790

Koot: XS

Linkki:
https://www.dressy.fi/kellomekko-dolores-tropical-bird

Koot: S

Linkki:
https://www.wannabe.fi/fi/tuote/17400167

Koot: L, XL, XXL, XXXL

Linkki:
https://www.emp.fi/p/tease-me-please-me/341046.html#start=7

Koot: 6,8,10

Linkki:
https://www.collectif.co.uk/clothes-c1/flared-dresses-c3/dolores-tahiti-palm-print-doll-dress-p3921

Koot: 10, 12, 14

Linkki:
https://www.lindybop.co.uk/marilyn-lime-cupcake-print-halterneck-swing-dress.html

Koot: S. L

Linkki:
https://www.emp.fi/p/tartan-dress/331223.html#start=16

Koot: 10, 14, 16

Koot, 6,8

Linkki:
https://www.collectif.co.uk/clothes-c1/maxi-dresses-c80/delilah-leopard-velvet-maxi-dress-p7053

Koot XS, M, L

https://www.rockndot.fi/tuote/hearts–roses-kellomekko-hearts–roses-halter-dress/1726/

Facebook-ahdistus

Olen viime aikoina ihan tosissani alkanut miettiä, pitäisikö pitää määrittelemättömän mittainen tauko facebookista. En osaa enää sanoa, onko se hyvä asia elämässäni.

Minulla tuli jokin aika sitten 10 vuotta täyteen siellä, eli en ihan ensimmäisten joukossa sinne mennyt. Yritin pitkään vastustaa sitä, kunnes lopulta annoin periksi, kun tuntui että olen ihan ”out”. Mutta olisiko sillä enää väliä? Tuskinpa ystäväni minua jättäisivät, vaikken siellä olisikaan. Jos joku jättäisi, se ei olisikaan oikea ystävä. En usko että kukaan sellainen jättäisi, jolla on elämässäni jotain merkitystä.

Kun mietin, onko joku asia minulle hyvä vai paha, listaan asian hyvät ja huonot puolet. Yleensä jompia kumpia tulee enemmän. Se selkiyttää ajatusprosessia.

Facebookin hyvät puolet:
– Näkee helposti ystävien, sukulaisten ja tuttujen kuulumiset
– Voi viesteillä heidän kanssaan helposti
– Voi olla jäsenenä erilaisissa ryhmissä. Itselleni tärkeimpiä ovat vertaistuki-harrastus-ja kirppisryhmät.
– Voi tutustua uusiin ihmisiin ja saada uusia ystäviä. Minä olen tutustunut suurimpaan osaan ystävistäni facebookin välityksellä, yleensä ryhmien kautta.

Facebookin huonot puolet:
– Koukuttavuus. Kännykkä on kädessä vähän väliä, kun täytyy katsoa, onko tullut uusia ilmoituksia.
– Monien kanssa yhteydenpito jää pitkäksi aikaa pelkästään facebookin varaan, kun ennen olisi soittanut.
– Ryhmissä on paljon ei-niin-mukavia ihmisiä. Harva se päivä tulee nähneeksi ryhmissä tai jonkun seinällä jonkinlaista sanaharkkaa. Sitten niitä vatvoo mielessään, joskus melko pitkäänkin.
-Jos facebookin kautta voi saada ystäviä, siellä voi heitä myös helposti menettää, esim. jonkin väärinkäsityksen tai mielipide-eron takia, josta toinen tai molemmat eivät uskalla/ halua keskustella kasvokkain. Myönnän että olen syyllistynyt tähän itsekin. Kavereita on ihan lian helppoa poistaa ja estää, ilman mitään selityksiä. Ihan kuin ihmisiä voisi poistaa elämästään pelkästään deletoimalla heidät. Facebookissa voi. Kun sen tekee lisäksi kaikissa muissakin viestimissä, harva enää tulee oven taakse koputtelemaan ja kyselemään, voitaisiinko jutella asiat selviksi. Ei kukaan kirjoita enää edes kirjeitä.
– Negatiiviset asiat jäävät mieleen helpommin kuin positiiviset. Usein näkee fb-kavereidensa seinillä loukkaavia kommentteja, jotka jäävät pyörimään mielessä pitkäksi aikaa.

Negatiivisia oli enemmän, niitä olisi löytynyt lisääkin, kun olisi vielä kauemmin miettinyt. Luulen että minun ja fb:n suhteessa on nyt meneillään jonkinlainen kymmenen vuoden kriisi. 😀 Onkohan siihen saatavilla minkäänlaista terapiaa, vai olisiko parempi vaihtoehto vain yksinkertaisesti lakata olemasta, joksikin aikaa. Olisi tavallaan kiva nähdä mitä sitten tapahtuisi. Saisinko itselleni jonkinlaisen syvemmän mielenrauhan? Sellainen minulla on todella usein- ainakin siihen asti kunnes taas katson kännykkää, että onko kukaan tuttu tai tuntematon kirjoittanut mihinkään mitään jännää.

Facebookissa on kyllä tosi helpo klikata ”tykkää”. Sen kummemmin miettimättä. Monesti se jää vain siihen eikä ihmisestä kuule mitään, näkee vain että jaa, se tykkäsi minun julkaisustani. Yhtä helppoa on loukata. Voi arvostella, yrittää osoittaa olevansa oikeassa/toista parempi. Voi väitellä. Voi myös keskustella. Silti sitä on yhä enemmän van kotona, näkemättä ketään. Muualla kuin somessa. Tykkäyksinä, hymy-, suru-, tai vihanaamoina. Persoonat muuttuvat pelkiksi klikkauksiksi. Heidän äänensä, naurunsa, hymynsä, tapansa unohtaa. Silti tuntee olevansa sosiaalinen. Vaikka ei oikeasti olekaan.

Minulla on facebook-ahdistus. Liian usein on viime aikoina alkanut mennä tunteisiin asiat joita lukee muiden seiniltä. Lähinnä ymmärtämättömyys, empatian puute, juorujen uskominen, jopa suoranainen ilkeys. Ne jotenkin noteeraa helpommin kuin positiiviset asiat.

Ehkäpä minun kannattaisi ihan oikeasti harkita. Ehkä olisin myös enemmän läsnä perheelleni ja ystävilleni. Ihan oikeasti, IRL.

Täytyy pistää mietintämyssyyn.

Ps. Tatuointini ei kirvele enää, eikä iho punoita. Olen suihkutellut ja rasvannut sitä ahkerasti. Odotan innolla kun siihen alkaa tulla rupea ja sitä alkaa kutittaa. Kuulin että paistinlastalla läpsyttely ei ole niin vahingollista tatskalle kuin raapiminen. Kokeilin jo kerran. Se oli suunnattoman kivaa. Ihan lemppariani. 😀

Ensimmäinen tatuointini!

Siinä se nyt on!! Elin peräti 46-vuotiaaksi ilman tatuointeja. Mieli on kyllä tehnyt sellaista vuosikausia, mutten ole vaan keksinyt kuvaa jolla oikeasti olisi minulle jokin merkitys. Tällä on, mutta se on niin henkilökohtainen, etten edes osaa avata sitä ymmärrettävään muotoon, ilman että tarinasta tulisi pitkä kuin nälkävuosi. Mutta noin pähkinänkuoressa, vaikka enkeli näyttää lannistuneelta, se ei ole sitä. Päinvastoin, se antaa minulle rohkeutta ja voimaa elää tätä elämää, joka on välillä ihanaa, välillä pelottavaa. Se on minun voimaenkelini, joka auttaa minua kestämään sairauksieni aiheuttamat kivut ja muut vaivat. Se ei lannistu kuin hetkeksi, kunnes siivet alkavat taas kannatella sitä- Siivet vievät sen korkeuksiin-kohti henkistä tasapainoa, olosuhteista ja tapahtumista huolimatta.

Niin, tuleeko minulle joskus sitten myös se siivilleen nouseva enkeli? Juuri nyt kipu on vielä niin tuoreessa muistissa etten osaa edes ajatella sitä, mutta koskaan ei kannata sanoa ei koskaan. 😀

Niin, sattuiko se? En aio valehdella, ja kaikki jolla on tatuointeja, tietävät että se sattuu. Välillä tosin se tuntui vain pieneltä nipistelyltä. Mutta sitten taas välillä se tuntui siltä kuin lihaani olisi sahattu kuviosahalla. Tein kaikkeni pitääkseni lihakseni mahdollisimman rentoina, sillä tiedän, että mitä enemmän lihaksia jännittää, sitä enemmän kaikki kivuliaat toimenpiteet sattuvat. Koitin tyhjentää mieleni ja vajota jonkinlaiseen semi-mietiskelytilaan, mutta siitä ei tullut mitään. Kaikki keskittymiseni vaadittiin vain siihen, etten jännittäisi lihaksiani. Ulospäin saatoin siis näyttää siltä kuin ottaisin tosi rennosti. Uskon että sillä tein oman oloni helpommaksi. Hyperventiloiminen ei ollut lähelläkään, en yksinkertaisesti antanut itselleni lupaa päästää itseäni siihen paniikinomaiseen ja sietämättömään tilaan, josta hyperventiloiminen on seurauksena.

Olen ollut aiemmin todella kipuherkkä, mutta ehkä EDS:n aiheuttamat, ajoittain kovatkin kivut, sekä migreenini ovat auttaneet suhtautumaan kipuun uudella tavalla. Minä olen opetellut pysymään kivun herrana, enkä päästää sitä minun herrakseni.

Uskon että epäaiheellisten pelkojen ja kammojen kanssa voi toimia samoin. Ei vaan suostu. Turha pelko vie valtavasti energiaa.

Kivun ja pelkojeni suhteen olen huomannut siedätyshoidon tepsivän. Esim. korkean paikan kammoni selätin aika pitkälti pienkonelennolla pari vuotta sitten. Araknofobiani selätin aikanaan menemällä lähelle vaaratonta hämähäkkiä ja tarkastelemalla sitä. Samalla mietin, mitä minä siinä pelkään. No ulkonäköä. Miksi? Eihän se tee minulle mitään pahaa? Pelon voi pilkkoa pieniin osiin ja sitä voi analysoida. Se saattaa helpottaa pelon niskan päälle pääsemisessä.

Aiheelliset pelot ja varovaisuus on ilman muuta vain hyödyksi. Mutta jos esim.kivun pelko alkaa hallita kroonisista kivuista kärsivää, asianmukaisen kipulääkityksen rinnalla kivuntunteen niskan päälle pääseminen ei minusta ole hyödytöntä.

Miten sitten oppisin hallitsemaan ampiaisten pelkoani? Kun ampiainen tulee lähelle pyörimään ja ekä istahtaa olkapäälleni, panikoidun ja alan hyperventiloimaan helposti. Ampiaisen pistohan vie minut teholle. Tuota en ole vielä ratkaissut, muuten kuin viettämällä kesäisin aikaa ulkona pakollisten autolta sisätiloihin siirtymisten lisäksi vain terassillamme olevassa hyttyspaviljongissa.

Tänä iltana aion hoitaa itseäni levolla, suklaalla sekä tänään Netflixiin tulleella uudella scifisarjalla nimeltä Viattomat. Aina välillä käyn ihailemassa voimaenkeliäni vessan peilistä. Olen jo kiintynyt siihen!

Leppoisaa perjantai-iltaa kaikille!

Prätkärotsi ja Collectifin Nomi-farkut

Minulla on ollut ongelmia löytää mieleisiäni  plus hyvin istuvia fiftarityylisiä farkkuja. Aika iso syy on painoni jojoilu, ja myös se että farkkujen pitää minulla mennä riittävän korkealle. Jotenkin Rebel Katet eivät vaan menneet. Lisäksi ne olivat aluksi sopivat reisistä, liian isot vyötäröltä. Sitten myöhemmin, painoni noustua talvella  liian tiukat reisistä, sopivat vyötäröltä. Nämä Nomit olivat aluksi sopivat kaikkialta, mutta nyt kun olen laihtunut normaalikoostani vähän, nämä löpöttävät, vasta kuvista huomasin. Täytyy varmaan jossain vaiheessa tilata kokoa pienemmät. 🙂

Eli minulla pitäisi olla aina kahdet erikokoiset farkut kutakin mallia. Ehkä minä vielä opin sen, enkä ole heti myymässä kun jää pieniksi tai isoksi. Kyllähän minä tuon jojoilun tiedän. On se kumma ettei ole mennyt vieläkään jakeluun. Ehkäpä hankin jossain vaiheessa alesta nämä myös yhden koon pienempinä. Tykkään kuitenkin enemmän Nomeista kuin Rebel Kateista.

Prätkärotsi on Elloksen alen loppurysäyksestä, tuskin uskoin hyvää onneani kun löysin tämän -70% alesta! Aiempi ns.kesä-prätkärotsini oli alkujaankin minulle koon liian iso, nyt kaksi, niin möin sen optimistisena pois. Myöhemmin näkee, kannattiko. 😀

Prätkärotsi: Ellos
Toppi: Collectif Dolores
Farkut: Collectif Nomi
Kengät: Seppälä Woman
korut kirppiksiltä
Laukku vintagea

IIIIIIIIIIIK! Pelottaa, jännittää, suorastaan hirvittää, pitää hakea apteekista puuduttavaa voidetta sekä kaupasta paperipusseja hyperventilointia varten. No nyt paljastan: Saan tänään ensimmäisen tatuointini!! olen minä sitä vuosia ja taas vuosia harkinnutkin. Esittelen sen teille sitten, en ehkä kuitenkaan vielä tänään. Annan vain vinkin, että tosi moni minut tunteva arvaa varmasti helposti mikä se tulee olemaan. 😉

Onneksi ystävä lähtee henkiseksi tueksi!! IIIIIIIIIIIK! 😀

Ps. Tatuoijan lupna selvisikin että olin merkannut ajan väärin, se ei olekaan tänään vaan vasta torstaina. Miten jaksan odottaa sinne asti? 😂

Ps.2. Ei ole tatskaa vielä nyt torstainakaan peruutusten vuoksi, mutta ehkä tässä lähiaikoina. Puuduttava rasva huomrnna bja a Bepanthen on ostettu valmiiksi, pitää vielä halea muutama paperipussi jos alan hyperventiloimaan…😂

 

Posekuvia alkusyksyn sävyissä

Huomasin viime vuonna, että syksyisin kuvaan eniten. Ja miksi en kuvaisi- minusta se on ulkona kuvaamisen kannalta helpoin vuoden aika ainakin aloittelijalle, sekä valotuksen että värien kannalta. Ja tästä ne värit ulkona vielä vaan paranee! Meidän pihalla on ihan jo näin alkusyksystäkin ihania värejä, kun on tuo ihana lempipuuni, verivaahtera! ❤

Mekko: Hell Bunny Cherie 50`s dress
Vyö: Hell Bunny
Kengät merkittömät nahkaiset 1 e kirppislöydöt 😀
Korut kirppiksiltä
Hiuskukka omatekemä

Pidän tosi paljon tämän mekon mallista, varsinkin selkäosasta! Huomisesta alkaen muuten selkäni ei enää koskaan näytä samalta kuin tuossa kuvassa. Mutta miksi, se selviää ehkäpä huomenna… 😉

Tervetuloa muuten Säännötön fiftarikirppis-ryhmään! Se oli ennen nimeltään Susannen kirppis, mutta kävi tylsäksi myydä vain omia vaatteita. Lisäksi huomasin että siellä oli suurimmaksi osaksi fiftarihenkisiä vaatteita, kenkiä, asusteita yms., niin muutin vähän nimeä.

https://www.facebook.com/groups/138954696852614/

Tervetuloa myös myymään ja ostamaan Pin Up & Burleski-kirppistapahtumaan Ravintola Shamrockiin, Vantaan Tikkurilaan 6.10-18 klo 14-17. Minä olen siellä tällä kertaa myymässä.

https://www.facebook.com/events/1707296166046278/

Nyt kotivermeet niskaan ja päikkäreille!

Vintage-tapahtuma Helsingin kansallismuseolla

Olen kuullut useasti sanonnan, että joku oli kuin lapsi karkkikauppassa. Minulla oli tänään sellainen olo Vintage-tapahtumassa Helsingin kansallismuseon puistossa. Jos minulla olisi ollut mukana tonni rahaa, tai edes satanen, olisin saanut kulutettua ne puolessa tunnissa. Nyt minun budjettini oli vain kymppi tai ihan korkeintaan kaksi. Mutta luotin vaistoihini, ja tiesin että löydän pienillä roposillakin jotain megalomaanisen ihanaa.

Ensin silmäni osui näihin ihaniin vintagekoruihin. Hyvät hyssykät, heti kättelyssä minulle tuli juuri se fiilis kuin olisin tosiaan se lapsi karkkikaupassa! Maltoin kuitenkin pitää näppini erossa, sillä minulla on todella nirso korumaku, eikä tuolla ollut mustia tai punaisia helmiä tai muuta suhteellisen simppeliä. (Kuten minäki , haha :D) Mutta upeita ne olivat!!

En yritä edes arvailla mikä tuo kapine oli oikeasti. Tai oikeastaan en tiedä oliko se kuitenkin vain polkupyörän ja pianon yhdistelmä. Oli mikä oli, kauniisti se soi!

Mukana oli myös House of Silin ihanine turbaaneineen ja pantoineen! Minulla on seeprakuvioinen panta, se on aivan ihana päässä, ja todellinen huonojen hiuspäivien pelastus!

Turbaaninkin aion vielä hankkia, kunhan sairaalalaskujen ja terassirempan aiheuttama tilapäinen budjettivaje vähän lievittää. 🙂

Tässä House of Silinin fb-sivu:

https://www.facebook.com/Houseofsilin/

Hattuja en itse osaa yhtään käyttäöä, mutta vintagehatut olivat kyllä huikeita!

Vintageaarteitaan myymässä oli myös  upea ja tyylikäs taiteilija Mari Kasurinen.

http://marikasurinen.com/index.php

Oi taivas näitä ihania, värikkäitä vintageastioita, kippoja, vateja ja kattioloita!! Muistan vielä näitä hyvin lapsuudestani. Miksi, oi miksi heitimme ne aikanaan pois, ja ostimme uusia, rumia tilalle!! Höh, höh ja tuhat kertaa höh!!

Vintage Eijas oli myös paikalla ihanuuksineen!!

https://www.vintageijas.com/

Päätin, että vielä joskus minä haluan laseihini vintagekehykset! Olisin ostanut nuo neljänneksi alimmat oikealta samantien, jos ei olis matti ollut kukkarossani vuokralla. Vielä joskus, varmasti!!

Näistäkin esineistä muistan osan lapsuudestani.

Bongasin Voxy Vixens Beauty Parlourin Wilhelmina af Weran. Joy Liciouskin siellä vilahti tosin tajusin vasta kun olin jo mennyt hänen ohitseen. Kävin vähän hitaalla, ei ylläri. 😀

https://www.foxyvixens.fi/

Kenkiä en ostanut siksi, että kaikki olivat minulle liian pieniä! Minun jalkani ovat kuin minisukset-pitkät, matalat ja kapeat.

Tuo laukku/rasia, aurinkolasit sekä huivi! ❤

Ja kuten arvelinkin, löysin sen pienen budjetin mega-aarteeni! Leopradikuvioinen, aivan priimakuntoinen vintagelaukku!! Se oli todellista rakkautta ensisilmäyksellä, varsinkin kun ihanuudella oli hintaa vain ja ainoastaan kympin! ❤

Nyt alan kyllä koluamaan vintagetapahtumia oikein urakalla, ja ehkä myyn niissä vielä joskus itsekin. Oli kyllä huippua!

Nyt eikun unta palloon!

Valokuvia lapsuudestani

Tykkään katsella vanhoja valokuvia, näytän teillekin muutaman kuvan lapsuudestani.

Ensimmäinen on oma suosikkini vauvakuvistani. Olen tuossa 7 kk ikäinen, ja olen kuvassa isäni kanssa. Mitkä Michelin-Ukkojalat! ❤ 😀

Tämä on kaksivuotiskuvani. Toinen kuva tätä samaa sarjaa oli kuulemma pitkään valokuvausliikkeen ikkunassa. Sitä toista en tähän hätään löytänyt, mutta siinä minulla on toinen käsi leualla, ihan kuin poseeraisin Pin Up-tyylillä. 😀

Tässä olen nelivuotias. Vanhoissa kuvissa hiusteni punapigmentti vähän korostuu, mutta kyllä hiukseni vähän punertavat ovat ainakin lapsena olleet.

Olen tässä kuusivuotias, ja olen juuri saanut uden puyörän, ensimmäisen ns. ison pyörän, niiden pikkulasten pikkupyörien jälkeen. Muistan että kiukkusin aika huolella, kun en meinannut millään uskaltaa ajaa noin isolla pyörällä. Opin sitten lopulta tietty. OI että tuo oli hieno pyörä, kunpa se olisi vielä tallessa, se olisi nyt arvossaan.

Tässä  olen reipas ekaluokkalainen.

Tässä olen 8-vuotias tokaluokkalainen. Mielestäni olin lapsena ihan erinäköinen kuin nyt aikuisena, mutta silmistä saattaa tunnistaa samaksi.

Tässä kuvassa olen neljäsluokkalainen. Olemme menossa musiikkiluokkamme kuoron kanssa ”keikalle”. 🙂 Meillä oli paljon esiintymisiä kuoromme kanssa. Nautin niistä tosi paljon, joskin minua vähän harmitti, kun en saanut laulaa sooloja, koska olin altto, ja altot eivät ainakaan silloin laulaneet sooloja. Meitä tyttöjä ei kolmannessa äänessä kovin montaa ollutkaan.

Tässä olen vastikää täyttänyt 11 vuotta. Sylissäni on silloinen kissamme Nöpö. Tuo taulu on onneksi tallessa, se on isäni lapsuudesta. Lempitauluni. Ja enkelifani olen edelleen.

Tässä olen juuri täyttänyt 13 vuotta, olin menossa samana syksynä 7-luokalle. Olin leikkuuttanut hukseni lyhyiksi ja etuhiuksissani oli permanentti. Se oli tuolloin muodissa. Niin kasaria. 😀

Tämä on rippikuvani. En näytä siinä kovinkaan tyytyväiseltä, enkä sitä ollutkaan. Valokuvaaja ei ollut kovin hyvä mielestäni, ja olin uhmakas murkku jota ns. asiallisissa vaatteissa poseeraus otti kovasti päähän. Se näkyy naamastani aika selvästi, hih.

Ennen murrosikää olin arka ja herkkä, ujohko runotyttö. Tein 8-vuotiaasta saakka biisejä, joita soitin sitten kotiuruillamme. Muistan että ensimmäiset kappaleeni olivat nimeltään Minne sun käy tiesi, Kulkuri ja Urhea soturi. Eka kertoi eksyneestä linnunpoikasesta, toinen maailmaa kiertävästä kulkurista ja kolmas sotilaasta joka pelasti kauniin neidon lohikäärmeeltä. 😀

Murrosikä muutti minut sitten kapinoivaksi angstaajaksi. Onneksi tuo pahin vaihe meni ohi parissa vuodessa, ja olin taas entiseni noin 17-vuotiaana.

Nyt jos lähtisi kohta liikenteeseen.

Leppoisaa sunnuntaita kaikille!

Punamustaa ja kirppislöytöjä

Suurin osa terassillamme ja myös kotonamme olevista huonekaluista ja sisustustavaroista on kierrätettyjä. Joko kirppis-tai kierrätyskeskuslöytöjä tai mieheni isovanhempien peruja. Tässä kaikki muu on kierrätettyä paitsi nuo ”koristepallukat ” maljakossa ostin uutena, kuten tuon Love-koristeenkin. Jälkimmäinen oli muuten meidän häissämme, minun ja mieheni pöydällä. ❤

Asuni on helppo ja nopea- Punainen toppi ja caprit. Olen ihan lätkässä noihin Wannabestä ostettuihin capreihin! Niissä on ihanan joustava materiaali ja kerrankin riittävän korkea vyötärö.

Toppi: Collectif Dolores
Caprit: Hell Bunny Tina
Kengät: Minna Parikka Raquel
Kaulakoru: kelttikoru.com

Nyt uimahalliin!! 🙂

Maailma on kaunis

Olen nyt tällä viikolla uusinut mekkovalikoimaani myymällä mekkoja ja hankkimalla fb-kirppiksiltä ja alen loppurysäyksistä uusia. Ei tule kalliiksi.

Sen lisäksi olen kuunnellut äänikirjoja ja tehnyt hiuskukkia. Nyt olen innostunut tekemään kukkia loppukesän sekä syksyn kypsissä, lämpimissä sävyissä. Olen käyttänyt niihin myös pieniä tekohedelmiä sekä -marjoja, -sieniä ja -vihanneksia. Keksin että niitä voi tehdä terassillamme olevassa hyttyspaviljongissa. Virran liimapistooliin olen saanut pitkän  jatkojohdon avulla. Mikäs sen leppoisampaa kun nauttia loppukesästä ulkona mieluisan puuhan parissa, ampiaisilta ja muilta pistäviltä ja purevilta öttiäisiltä suojassa!

Edessä on lapsiviikonloppu kivan yhteisen tekemisen merkeissä.  Uimarannalle en aio ampiaisten takia enää tänä loppukesänä uskaltautua, mutta menemme uimahalliin. Lisäksi kokkailemme, saunomme, ja oleilemme ulkona mikäli sää niin sallii-minä tosin aika pitkälti hyttyspaviljongissa.

Sunnuntaina olisi Helsingissä Kansallismuseolla vintagetapahtuma jonne suunnistamme ellei sada, ainakaan kovin paljon.

https://www.facebook.com/events/1036053513228175/?ti=cl

Olen minä tässä lähiaikoina kerinnyt pohdiskellakin. Olen ajatellut miten onnellinen olen kun selvisin anafylaksioista. Elämä on lahja, ja aion elää -edelleen-nauttien jokaisesta päivästä, huolimatta rajoitteistani. Sen sijaan että miettisin mitä minulla ei ole, mietin kiitollisena kaikkea sitä hyvää mitä minulla on elämässäni- perheeni ja muut lähisukulaiset, ystäväni, harrastukseni- pin up, musiikki, kirjoittaminen, hiuskukat, äänikirjat ja uiminen. Sekä tietenkin ihanat kissamme. ❤

Lähipiirissäni on ollut sekä iloa että surua. Iloa ystäväni hyvin menneen syöpäleikkauksen vuoksi, sekä surua toisen ystäväni suuren menetyksen vuoksi.

Elämä on tässä ja nyt, joskus se yllättää ikävästi, joskus iloisesti. Koitan yhä enemmän opetella nauttimaan niistä elämän pienistä ja suurista ilon ja onnen hetkistä, ilman pelkoa niistä elämän ikävimmistä hetkistä.

Olen silti iloinen, että minulle on lahjoitettu erityisherkkyyden muodossa  kyky tuntea syvästi. Jokapäiväisessä elämässä siitä on kuitenkin enemmän hyötyä kuin haittaa. Kaiken kauniin näkeminen ympärillään on mitä suurin lahja. Siitä koitan opetella yhä enemmän nauttimaan.

Pari pientä pettymystäkin on lähiaikoihin mahtunut- se ei ole pelkästään positiivista, että haluaa nähdä kaikissa ihmisissä pääasiassa hyvää. En silti menetä uskoani hyvään- lasken pääni ja tunnen lannistuvani vain hetkeksi, sitten taas löydän elämäniloni ja sen kaiken hyvän jota tämä maailma kaikesta huolimatta myös pitää sisällään.

Nuorempana katselin maailmaa ruusunpunaisten lasien läpi. Enää en tee niin. En kuitenkaan suostu kyynistymään, vaikka näen ympärilläni myös negatiivisia asioita. Varsinkin erään ihmisen joka taistelee päästäkseen jatkamaan elämäänsä painajaismaisen ihmissuhteen jälkeen. Itsekin olen tehnyt niin-ja onnistunut. Hänkin lopulta onnistuu.

” Maailma on kaunis ja hyvä elää sille

jolla on aikaa ja tilaa unelmille

Ja mielen vapaus

Ja mielen vapaus. ”

-Vexi Salmi

Leppoisaa viikonloppua kaikille!

 

 

Arkea pistiäisallergikkona-minä livevideossa ensimmäistä kertaa elämässäni

Nyt ehkä saatan uskaltaa itsekin alkaa tehdä videoita, siitä olen haaveillut j pitkään.

Tässä siis asiaa ampiaisllergiasta, ei niinkään pinup-juttuja- paitsi että päälläni on  uusi mekko, Hell Bunny Panthera 50’s dress. Hiuksissa itsetekemäni hiuskoriste. Mekosta parempi kuva alempana.

 

Hienoa että pääsin kertomaan pistiäisallergiasta! Toivottavasti hekin jotka uimarannalla naureskelivat meille ”ylireagoinnista” kun mieheni soitti minulle ambulanssin, näkisivät tämän Allergia-, iho- ja astmaliiton sivuilta ja tajuaisivat että on ihan oikeasti ihmisiä joille yksikin ampiaisenpisto on hengenvaarallinen ilman pikaista sairaalahoitoa ja myös riittävän pitkää seurantaa sairaalassa.

Aion liittyä Allergia-, iho-ja astmaliittoon, sillä pistiäisallergian lisäksi minulta löytyy myös psoriasis ja astma sekä laktoosi-intoleranssi. Aiin myös mennä lokakuun lopulla olevaan tapahtumaan josta videolla kerrottiin.

Tässä kokokuva ylläni olevasta mekosta mallin päällä. En jaksanut enää haastattelun jälkeen ottaa posekuvia, oli tuo livelähetys sen verran jännä kokemus näin ensikertalaiselle.

Linkki mekkoon:

https://www.wannabe.fi/fi/tuote/17401042

Onneksi sain lähetteen pistiäisallergian siedätyshoitoon, siitä on kuulemma paljon hyviä tuloksia. Täytyy vain toivos parasta!

Alkuviikosta minulla oli väsymystä ja kipuja kuten aina kun säätila muuttuu. Tänään oli onneksi jo parempi vointi. Minä jo odotan sitä ihanaa syksyisen luonnon väriloistoa! ❤