Ensi viikolla minä livenä netissä kertomassa pistiäisallergiasta

https://www.allergia.fi/live/

Ke 15.8 klo 18 kun klikkaat tuota linkkiä, kerron siellä arjesta pistiäisallergikkona.

Sain toissapäivänä viestin jossa minua pyydettiin haastatteluun, ja tottahan minä suostuin, noin tärkeällä asialla kun ollaan!

Olen jo pitkään ajatellut että alan tekemään videoita tänne blogiin, mutten ole jotenkin vaan kehdannut ja uskaltanut, kun en ole ennen ollut kuin musavideoissa joissa ei tarvitse puhua eikä olla yleensä kauaa lähikuvassa.

Tämä on naurettavaa ja turhamaista, tiedän sen, mutta minä vähän häpeän hampaitani. 😂 Minulla ei ole kaunista pepsodent-hymyä vaan alahampaani ovat epäjärjestyksessä, ne eivät näy valokuvissa mutta puhuessani kyllä.

Oikomishoito ei ole minua auttanut, sillä minulla ikenet ovat EDS: n vuoksi normaalia pehmeämmät, ja alahampaat hakeutuivat linkkaralleen vielä jopa 7 vuoden oikomishoidon jälkeen.Sen lisäksi minulka on ristipurenta. Älkää siis järkyttykö, nyt kun tämän tiedätte. 😁

Live toteutetaan meidän terassimme pistiäisvapaalla alueella, ja laitan itselleni tietenkin Pin up-lookin.

En suostunut haastatteluun kuitenkaan (heh, ainakaan pelkästään 😂) julkisuuden vuoksi, vaan siksi, että minusta on todella tärkeää jakaa ihmisille tietoa pistiäisallergiasta.

Kun olen julkisilla paikoilla säntäillyt pakoon esim.ampiaisen istahdettua olkapäälleni, olen saanut osakseni hieman vinoja katseita. Ja kun minua pisti kaksi viikkoa sitten ampiainen uimarannalla ja mieheni soitti minulle sinne ambulanssin, vieressämne ollut pariskunta naureskeli meille . Sanoivat että eikös tuo nyt ole ylireagointia soittaa ambulanssi, ei ampiaisen pisto vaarallinen ole, heitäkin on pistänut monta kertaa. Läheskään kaikki eivät tiedä että on olemassa ihmisiä joille yksikin pistos on tappava ilman sairaalahoitoa.

Kun minua pistää ampiainen, ilman adrenaliinikynää verenpaineeni laskee nopeasti ja minulta lähtee taju. Kuolema minulle tulisi ilman sairaalahoitoa kuulemma noin 45 minuutissa. Adrenaliinikynä antaa minulle vain lisää elinaikaa, ettei ambulanssilla ole ihan niin kova kiire. Sairaalassa joudun tehovalvontaan. Viimeksi minut siirrettiin pois tehovalvonnasta noin 6 tunnin päästä pistoksesta, mutta jouduin sinne takaisin kun sain toisen anafylaktisen shokin 10 h kuluttua pistoksesta. Verenpaineeni oli silloin 90/50, sain toisen adrenaliinipiikin, joka taas nosti verenpaineeni normaalitasolle. Eli yhdestä pistoksesta voi tulla allergiselle useampi anafylaksia. Siksi riittävän pitkä seuranta sairaalassa on allergiselle todella tärkeä. Minä olin sairaalassa kaikkiaan 21 tuntia.

Tänä kesänä ampiaisia on kuulemma noin 20-kertainen määrä verrattuna normaaliin Suomen kesään, helteiden vuoksi. Elokuussa ampiaiset ns.jäävät työttömiksi, ja tulevat iholle, ja pistävät usein ihan huvikseen, muutenkin kuin vain pinteeseen jouduttuaan. Suosittelen kaikille pistiäisallergisille nyt ulkonaolon välttämistä, paiysi pakolliset paikasta toisern siirtymiset, mikäli se vain suinkin on mahdollista.

Jos pistiäisallergisella on oma piha, terassi tai parveke, sinne kannattaa hankkia verkko jonka läpi ampiainen ei pääse. Minullehan tosiaan mies hankki hyttyspaviljongin terassille. Se on kuin huvilateltta jossa seinät ovat tiheää verkkoa, kooltaan 6 m2.

20180811_145430

Tässä meidän ampiaisvapaa alueemme terassilla. Normaalisti katoksen vetoketju on tietenkin kiinni.

Tässä 70-luvun puutarhakeinussa minä istuskelen nytkin, sateen ropistessa terassin kattoon. Keinu ja tummanvihreät vihreät tuolit ovat mieheni isovanhempien jäämistöä. Taka-alalla oleva lautakasa hävinnee ensi keskiviikkoon mennessä.

20180811_082428

Päälläni oleva mekko on uusin kirppislöytöni. Se on vintagea, olin ihan sfääreissä kun löysin sen!

20180811_163734

Mekko: Anna-Liisa

Kengät: Aaltonen

Vintage-helminauha kirppikseltä

Helmikorvikset kirppikseltä

Hiuskukat omatekemiäni.

20180811_145550

Ensi keskiviikkona sitten klo 18 näette minut ensimmäistä kertaa livenä, jos ette ole vielä nähneet.

Suunnitelmissani on tosiaan alkaa tehdä videoita ja julkaista niitä täällä blogissani. ( Aion kehdata, nyt kun olen avautunut teille hamnaskriisistäni. 😂) Voitte kommentoida tänne, mitä asioita haluaisitte minun videoissani käsittelevän. Ajattelin että tyyliasioiden lisäksi puhun videoilla myös ns.syntyjä syviä, pohdiskelija kun olen.

Leppoisaa sunnuntaita kaikille!

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s