Prätkärotsi ja Collectifin Nomi-farkut

IMG_4446

Minulla on ollut ongelmia löytää mieleisiäni  plus hyvin istuvia fiftarityylisiä farkkuja. Aika iso syy on painoni jojoilu, ja myös se että farkkujen pitää minulla mennä riittävän korkealle. Jotenkin Rebel Katet eivät vaan menneet. Lisäksi ne olivat aluksi sopivat reisistä, liian isot vyötäröltä. Sitten myöhemmin, painoni noustua talvella  liian tiukat reisistä, sopivat vyötäröltä. Nämä Nomit olivat aluksi sopivat kaikkialta, mutta nyt kun olen laihtunut normaalikoostani vähän, nämä löpöttävät, vasta kuvista huomasin. Täytyy varmaan jossain vaiheessa tilata kokoa pienemmät. 🙂

Eli minulla pitäisi olla aina kahdet erikokoiset farkut kutakin mallia. Ehkä minä vielä opin sen, enkä ole heti myymässä kun jää pieniksi tai isoksi. Kyllähän minä tuon jojoilun tiedän. On se kumma ettei ole mennyt vieläkään jakeluun. Ehkäpä hankin jossain vaiheessa alesta nämä myös yhden koon pienempinä. Tykkään kuitenkin enemmän Nomeista kuin Rebel Kateista.

Prätkärotsi on Elloksen alen loppurysäyksestä, tuskin uskoin hyvää onneani kun löysin tämän -70% alesta! Aiempi ns.kesä-prätkärotsini oli alkujaankin minulle koon liian iso, nyt kaksi, niin möin sen optimistisena pois. Myöhemmin näkee, kannattiko. 😀

IMG_4489

Prätkärotsi: Ellos
Toppi: Collectif Dolores
Farkut: Collectif Nomi
Kengät: Seppälä Woman
korut kirppiksiltä
Laukku vintagea

IMG_4444IMG_4442

IIIIIIIIIIIK! Pelottaa, jännittää, suorastaan hirvittää, pitää hakea apteekista puuduttavaa voidetta sekä kaupasta paperipusseja hyperventilointia varten. No nyt paljastan: Saan tänään ensimmäisen tatuointini!! olen minä sitä vuosia ja taas vuosia harkinnutkin. Esittelen sen teille sitten, en ehkä kuitenkaan vielä tänään. Annan vain vinkin, että tosi moni minut tunteva arvaa varmasti helposti mikä se tulee olemaan. 😉

Onneksi ystävä lähtee henkiseksi tueksi!! IIIIIIIIIIIK! 😀

IMG_4466

Ps. Tatuoijan lupna selvisikin että olin merkannut ajan väärin, se ei olekaan tänään vaan vasta torstaina. Miten jaksan odottaa sinne asti? 😂

Ps.2. Ei ole tatskaa vielä nyt torstainakaan peruutusten vuoksi, mutta ehkä tässä lähiaikoina. Puuduttava rasva huomrnna bja a Bepanthen on ostettu valmiiksi, pitää vielä halea muutama paperipussi jos alan hyperventiloimaan…😂

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s