Facebook-ahdistus

Olen viime aikoina ihan tosissani alkanut miettiä, pitäisikö pitää määrittelemättömän mittainen tauko facebookista. En osaa enää sanoa, onko se hyvä asia elämässäni.

Minulla tuli jokin aika sitten 10 vuotta täyteen siellä, eli en ihan ensimmäisten joukossa sinne mennyt. Yritin pitkään vastustaa sitä, kunnes lopulta annoin periksi, kun tuntui että olen ihan ”out”. Mutta olisiko sillä enää väliä? Tuskinpa ystäväni minua jättäisivät, vaikken siellä olisikaan. Jos joku jättäisi, se ei olisikaan oikea ystävä. En usko että kukaan sellainen jättäisi, jolla on elämässäni jotain merkitystä.

Kun mietin, onko joku asia minulle hyvä vai paha, listaan asian hyvät ja huonot puolet. Yleensä jompia kumpia tulee enemmän. Se selkiyttää ajatusprosessia.

Facebookin hyvät puolet:
– Näkee helposti ystävien, sukulaisten ja tuttujen kuulumiset
– Voi viesteillä heidän kanssaan helposti
– Voi olla jäsenenä erilaisissa ryhmissä. Itselleni tärkeimpiä ovat vertaistuki-harrastus-ja kirppisryhmät.
– Voi tutustua uusiin ihmisiin ja saada uusia ystäviä. Minä olen tutustunut suurimpaan osaan ystävistäni facebookin välityksellä, yleensä ryhmien kautta.

Facebookin huonot puolet:
– Koukuttavuus. Kännykkä on kädessä vähän väliä, kun täytyy katsoa, onko tullut uusia ilmoituksia.
– Monien kanssa yhteydenpito jää pitkäksi aikaa pelkästään facebookin varaan, kun ennen olisi soittanut.
– Ryhmissä on paljon ei-niin-mukavia ihmisiä. Harva se päivä tulee nähneeksi ryhmissä tai jonkun seinällä jonkinlaista sanaharkkaa. Sitten niitä vatvoo mielessään, joskus melko pitkäänkin.
-Jos facebookin kautta voi saada ystäviä, siellä voi heitä myös helposti menettää, esim. jonkin väärinkäsityksen tai mielipide-eron takia, josta toinen tai molemmat eivät uskalla/ halua keskustella kasvokkain. Myönnän että olen syyllistynyt tähän itsekin. Kavereita on ihan lian helppoa poistaa ja estää, ilman mitään selityksiä. Ihan kuin ihmisiä voisi poistaa elämästään pelkästään deletoimalla heidät. Facebookissa voi. Kun sen tekee lisäksi kaikissa muissakin viestimissä, harva enää tulee oven taakse koputtelemaan ja kyselemään, voitaisiinko jutella asiat selviksi. Ei kukaan kirjoita enää edes kirjeitä.
– Negatiiviset asiat jäävät mieleen helpommin kuin positiiviset. Usein näkee fb-kavereidensa seinillä loukkaavia kommentteja, jotka jäävät pyörimään mielessä pitkäksi aikaa.

Negatiivisia oli enemmän, niitä olisi löytynyt lisääkin, kun olisi vielä kauemmin miettinyt. Luulen että minun ja fb:n suhteessa on nyt meneillään jonkinlainen kymmenen vuoden kriisi. 😀 Onkohan siihen saatavilla minkäänlaista terapiaa, vai olisiko parempi vaihtoehto vain yksinkertaisesti lakata olemasta, joksikin aikaa. Olisi tavallaan kiva nähdä mitä sitten tapahtuisi. Saisinko itselleni jonkinlaisen syvemmän mielenrauhan? Sellainen minulla on todella usein- ainakin siihen asti kunnes taas katson kännykkää, että onko kukaan tuttu tai tuntematon kirjoittanut mihinkään mitään jännää.

Facebookissa on kyllä tosi helpo klikata ”tykkää”. Sen kummemmin miettimättä. Monesti se jää vain siihen eikä ihmisestä kuule mitään, näkee vain että jaa, se tykkäsi minun julkaisustani. Yhtä helppoa on loukata. Voi arvostella, yrittää osoittaa olevansa oikeassa/toista parempi. Voi väitellä. Voi myös keskustella. Silti sitä on yhä enemmän van kotona, näkemättä ketään. Muualla kuin somessa. Tykkäyksinä, hymy-, suru-, tai vihanaamoina. Persoonat muuttuvat pelkiksi klikkauksiksi. Heidän äänensä, naurunsa, hymynsä, tapansa unohtaa. Silti tuntee olevansa sosiaalinen. Vaikka ei oikeasti olekaan.

Minulla on facebook-ahdistus. Liian usein on viime aikoina alkanut mennä tunteisiin asiat joita lukee muiden seiniltä. Lähinnä ymmärtämättömyys, empatian puute, juorujen uskominen, jopa suoranainen ilkeys. Ne jotenkin noteeraa helpommin kuin positiiviset asiat.

Ehkäpä minun kannattaisi ihan oikeasti harkita. Ehkä olisin myös enemmän läsnä perheelleni ja ystävilleni. Ihan oikeasti, IRL.

Täytyy pistää mietintämyssyyn.

Ps. Tatuointini ei kirvele enää, eikä iho punoita. Olen suihkutellut ja rasvannut sitä ahkerasti. Odotan innolla kun siihen alkaa tulla rupea ja sitä alkaa kutittaa. Kuulin että paistinlastalla läpsyttely ei ole niin vahingollista tatskalle kuin raapiminen. Kokeilin jo kerran. Se oli suunnattoman kivaa. Ihan lemppariani. 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s