Lapsuusmuistoja

Vauva-ajasta en muista mitään. Tietenkään. Kuvia katsoessani voin kuulla nauruni jossa oli sama tumma helisevä sointi, sama kuin tänä päivänäkin, hieman ehkä vaan helakampana. Reidetkin olivat yhtä pullukat, onneksi tosin enää sentään mallia Michelin-ukko.

20180905_172612

Minun varhaisin muistoni on eräs leluni, punainen keikkuva kilisevä lelu jolla oli nuken pää. Minulla oli se vauvana. Kun sitä tönäisi, se ei kaatunut, vain keikkui ja kilisi. Se ei mennyt rikki vaikka sen olisi heittänyt seinään. En muista kokeilinko koskaan. Muistan ainakin sen että yritin purra sitä muttei se ollut moksiskaan. Ehkä minulla ei vielä silloin ollut riittävästi puruvoimaa.

20180905_172429

Pinnasänkyni päädyssä oli margariinirasioista tulleita leppäkerttutarroja. Kaikki tarrat vastasivat olemassaolevia henkilöitä. Tyynyni alla oli tarrojen ympäryksiä. Ne vastasivat kuolleita henkilöitä. Pipi-pappa oli isäni isä joka oli kuollut keuhkosyöpään. Elina-mummi oli isäni äiti joka oli kuollut 13 vuotta ennen syntymääni rintasyöpään. Isäni oli ollut silloin 15-vuotias. Joka ilta lausuimme iltarukouksen, ja muistimme myös heitä siellä maan alla olevia.

20180905_172402.jpg

Rakastin vaatteita noin 1,5-vuotiaasta lähtien. Nukeissa kauneinta ja kiinnostavinta oli aina niiden vaatteet. Rakastin punaista väriä, hameita, rusetteja. Ihan kuten vieläkin.

Ollessani kaksivuotias muistan kiivenneeni talomme verannan katolle. Muistan että sieltä katsottuna maailma näytti paljon pienemmältä. Tunsin voitonriemua, olinhan ensimmäisen kerran elämäni aikana tehnyt jotain todella suurta. Riemuni loppui kuitenkin varsin lyhyeen, ja aloin kuulla ympäriltäni kauhun kiljahduksia. Sitä pettymystä kun minut haettiin katolta.

20180905_172119

Kiukuttelin kun jouduin poseeraamaan kameralle vaikka minulla oli hyvät leikit sekä hyvä tikkari kesken. Sen näkee naamasta.

20180905_171824

Minulla oli omenapuussa salaisen maailmani sisäänkäynti. Vain minä pääsin sinne, ei kukaan muu. Menin sinne aina kun halusin piiloutua. Istuin oksalla ja kuvittelin miltä siellä näytti ja keitä siellä oli kanssani. Oli Onni Ovela, pieni orava. Oli myös Untamo Upea, iso vihreä toukka joka puhui nenäänsä. Sikäli mikäli toukilla oli nenät. Oli myös Anneli Apina, apina-pehmolelu sekä Lerppana, vaaleanvihreä norsu jonka toinen korva roikkui. Heidän kanssaan koimme huimia seikkailuja.

20180905_171723.jpg

Minulla oli lähes joka päivä eri asu, ja halusin että minua kuvatasn tyylikkäässä asussani. Hatun virkaa teki usein pöytäliina. Päivän tyyli vuodelta -76, olkaa hyvät!

20180905_172001

Elämäni ensimmäisissä hiihtokilpailuissa sain hopeaa. Olinpa ylpeä kiivetessäni palkintokorokkeelle ja saadessani hopeamitalin! Kilpailussa osanottajia tosin oli kaksi, minä ba voittaja. Mutta silti! Sen jälkeen olinkin kaikissa kisoissa aina viimeinen. Eiku…😂

20180905_171926.jpg

Sävelsin ja sanoitin kappaleita joissa lennettiin taikamatolla taikamaassa jossa oli vihreänä virtaavia jokia, tai kerrottiin tarina uljaasta prinssistä joka pelasti neidon lohikäärmeeltä. Tai kerrottiin tytöstä joka auttoi kerjäläistä ruokkimalla ja vaatettamalla tämän. Tänä päivänä tuo ei enää olisi kovin arvostettu teko. Mutta minun maailmassani se oli.

Äänitin tarinoitani tuntikausia kaseteille. Siellä oli Suomen Tietotoimiston Uutisia sekä musatuokio.

Eka laulukeikkani oli nelivuotiaana päiväkodin joulujuhlassa. Esitin kappaleen Lapin äidin kehtolaulu, jonka olin opetellut isäni minulle Valituilta paloilta tilaamilta kaseteilta nimeltä Kultainen 60-luku. Myöhemmin osasin suurimman osan kasettien kappaleista ulkoa. Jotkut osaan vieläkin.  Lempikappaleitani olivat Kauan, Vahanukke, Pikku Niina, Letkis.

Inhosin ulkoilua, olin aina mieluummin sisällä piirtelemässä, kuin ulkona juoksemassa. Väsyin niin helposti ja minua sattui, Ihmettelin miksi olin niin hidas, ja sitä ihmettelivät muutkin. Nyt aikuisena ei enää kukaan ihmettele.

Se sama tyttö katsoo peilistä vieläkin. Se samalla introvertti haaveilija ja kekseliäs jokapaikanhöylä joka on aina äänessä tai menossa jonnekin. Tai etsimässä jotakin.

Samalla reissulla olen vieläkin. Nyt vain hukassa on kännykkä eikä lempinukke. 🙂

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s