Kotitekoista sushia ja poseerausta

51286817_10156443665709221_6579917187694198784_n

IMG_5348
Olemme tosi kauan Teemun kanssa puhuneet että olisi kiva tehdä sushia kotona, tänään sitten vihdoin teimme. Katsoimme youtubesta vähän tekovinkkejä ja netistä ohjeen, ja tuli muuten tosi hyviä!!! Jotenkin maukkaampia kuin ravintoloissa.

Söimme alkupalaksi misokeittoa ja joimme japanilaista olutta sekä tietenkin sakea. ( En ole koskaan maistanut kiljua, mutta voisin kuvitella että sen maku on jotain samantyylistä. Sorry, kaikki japanilaiset sekä japanifanit! 😀 )

Sushia oli toki enemmän kuin pöydässä, niitä tuli viitisenkymmentä, eli niitä riittää huomiseksikin.

IMG_5354.jpg

Vointini on yhä vaan parantunut, ja tänään jaksoin laittautua tokaa kertaa kuukauden aikana!

Tyylini on vähän muuttunut- tykkään aiempaa enemmän leopardikuviosta ja muutenkin vähän ”rouheammasta ” tyylistä kun silloin kun tämän harrastuksen aloitin. En ole yhtään varma osaisinko enää käyttää paitapuseroita tai kynähameita, tai ainakaan niitä yhdessä. Kukkakuviot vielä menevät, mutta pastellivärit eivät, eikä mikään liian söpö enää muutenkaan. Pääkalloistakin olen ruvennut tykkäämään! 😀

Ylläni on ihan vaan henkkamaukan alerekistä siepattu puoli-ilmainen leokuvioinen mekko, sekä kirppikseltä hankitut korvikset, vyö sekä korkkarit. Hiuskukka on omatekemäni.

IMG_5378IMG_5374 (1)

Vaikka vointini on tämän viikon aikana parantunut tasaisesti, silti se on paljon huonompi kuin esim. vuosi sitten. Väsyn nopeasti, ja minun on todella tarkkaan harkittava, mitä kaikkea haluan tehdä päivän aikana, sillä voimani riittävät vain 1-2 asiaan. Tosin tänään olen tehnyt paljon enemmän- olen tehnyt hiuskukkia, Teemun kanssa yhdessä sushia sekä vielä kaiken lisäksi musisoinut Teemun kanssa! Tosin en jaksanut laulaa kuin muutaman biisin kun piti luovuttaa. Mutta tämä on niiiiin paljon enemmän kuin alkukuusta, jolloin pääosin vaan makasin sohvalla tai sängyssä. Eli parempaa kohti mennään koko ajan.

IMG_5382

Nyt jos pesisi meikit pois ja menisi saunaan!

Ihanaa lauantai-iltaa kaikille! ❤

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s