Muotiputiikki Helmessä mekko-ostoksilla

Olen jo pitkään haaveillut pääseväni shoppailemaan Muotiputiikki Helmeen Somerolle. Olen kuullut siitä  niin paljon hyvää, mm. kuullut kehuttavan aivan upeaksi liikkeeksi, ja valikoimien olevan aivan valtavat. Tänään sain vihdoin todeta sen todeksi. Silmät lautasen kokoisina astuin liikkeeseen, ja katselin tätä aivan hillitöntä Pin-upittaren visuaalista paratiisia hetken. Sitten totesin, että nyt on kaivettava kamera esiin, ei tällaista joka päivä näe. Tässä yksityiskohtia liikkeestä. Niitä tuntui olevan aivan loputtomasti! Ja sitä mekkojen, kenkien ja muiden ihanuuksien määrää! ❤

Liikkeessä oli myös hyvät valikoimat miesten vaatteita, ja juttelimme jo Teemun kanssa, että menemme jossain vaiheessa hankkimaan hänellekin kivan asun kesän tapahtumiin.

IMG_5634IMG_5624IMG_5622IMG_5618IMG_5623IMG_5637

IMG_5638

Mekkovalintani oli tämä Collectif Dolores tukaanimekko- tämä on tämän kevään uutta. mallistoa. Aiemmin oli Collectifilla hieman samantyylinen, mutta tässä on vähän enemmän värejä, varsinkin juuri itselleni sopivia sävyjä kuten korallia ja limenvihreää. Tähän ihastuin ensisilmäyksellä!

IMG_5661IMG_5621IMG_5659

Iskin silmäni tuohon mustavalkoruudulliseen merenneitohelmaiseen kynämekkoon, mutta päätin kuitenkin pysyä järkevänä ja ostaa itselleni Collectifin punaisen, tilavan mutta todella kauniin laukun- minä en ehtinyt kiireessä ottaa sitä tänne mökille mukaan, mutta laitan siitä kuvan sitten kotona.

Olemme nyt Kiteellä mökkeilemässä, kun miehelläni on talvilomaa tätä viikko. Meinasin ottaa hiuskukkatarvikkeet mukaan mutta jätin kuitenkin väliin tällä kertaa-aiemmin se oli eri juttu kun se oli minulle harrastus. Nyt kun olen sivutoiminen yrittäjä, se on työtä. 😀

Otin mukaan vain neuletyön- tulossa on ihanan pastelliväriset kevätsukat pehmeästä chenillelangasta.

IMG_5672IMG_5671IMG_5665

IMG_5666IMG_5669

Oikealla ihana, välitön, elämäniloinen Anita Hallapelto, Muotiputiikki Helmen omistaja.

IMG_5677

Muotiputiikki Helmessä on Nostalgiaviikko 23-25.5-19.  Merkatkaahan kalentereihinne! Siellä minäkin olen kukkineni ja meikkisuteineni loihtimassa teille pin up-meikkejä ja pikakampauksia ja kukittamassa hiuksianne! Myöhemmin selviää päivä jolloin olen paikalla. Tulkaapa moikkaanmaan! 🙂

Suosittelen Helmeä kaikille Pin up-tyylistä pitäville, sinne kannattaa tulla kauempaakin, on kyllä näkemisen arvoinen paikka, ystävällisestä asiakaspalvelusta puhumattakaan!

Nettikauppa ja liikkeen yhteystiedot löytyvät täältä:

https://www.muotiputiikkihelmi.com/

Nyt hieman lomailua, huomenna ( tai siis tänään) lähdemme pilkille jos sää sallii. 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s