Mielenterveysongelmat ja häpeä

Pikkusiskoni Kristina julkaisi tänään Facebookissa haastattelun jossa hän on mukana, siinä käsitellään mt-sairauksia ja vanhemmuutta. Hän puhuu siinä ykköstyypin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstään. Olen hänestä niin ylpeä, että hän uskaltaa puhua asioista ääneen, sillä siitä on takuulla monelle apua-minullekin! (Kristina kuvassa vasemmalla) Mutta ensin, tässä se haastattelu:

tintti.PNG

https://www.supla.fi/audio/3364679?fbclid=IwAR2U4ZQ-dccOO1VqDr1VrySQYKATP01ovxeE-pkjsDmdZStF924973cbemQ

Miksi niin moni häpeää mt-ongelmista puhumista? Leimautumisen pelosta, mutta miksi? Minusta ne eivät ole sen kummempia kuin muutkaan sairaudet. ja ne ovat todella yleisiä.

Vaikka olen luonteeltani peruspositiivinen, olen masennukseen taipuvainen ja masennuslääkitys on muutamia taukoja lukuunottamatta ollut melkein 30 vuotta, auttaa vaihtelevasti.

En halua hävetä enää, sillä hävennyt olen, siksi en ole tästä aiemmin kirjoittanut. Silti moni kirjoittaa mt-ongelmistaan blogeissaan, ja olen ihaillut heitä, kun itsellä ei ole rohkeus riittänyt.

Olen se sama ihminen edelleen- pääosin näen elämän valoisat puolet ja lasini on useinmiten puoliksi täynnä. Talvi ja kevät ovat usein olleet minulle henkisesti vaikeita, ja hoitokontakti on nyt aloitettu- edellisestä onkin jo kaksi vuotta. Masennuin silloin pahasti, kun terveyteni romahti EDS:n takia ja jouduin lopettamaan merkonomiopinnot kesken. Tulevaisuus tuntui toivottomalta. Onneksi lääkityksen nosto ja 8 kk terapia auttoi prosessoimaan uuden elämäntilanteen.

Nyt vihdoin tutkitaan myös bipo 2:n mahdollisuus-ykköstä ei ole, ja kakkostyyppi on vaikeampi huomata. On hyvä että sekin nyt tutkitaan vihdoin, kun on sukurasite.

Olen todella helpottunut, että hain vihdoin apua, parin vuoden tauon jälkeen. Olen pitänyt häpeän takia tämän sisälläni ihan liian kauan, Siksi en ole uskaltanut tänne pitkään aikaan kirjoittaa mitään kovin syvällistä, sillä tämä asia on ollut päällimmäisenä mielessäni.

Ei ole aina helppoa olla monisairas. On niin monia asioita joita olen terveydentilani takia menettänyt, mutta monia ihania asioita olen myös saanut tilalle. Silti jatkuvat kivut, fatiikit. lihasheikkoudet yms. vaikuttavat usein myös mielialaani. Minulla on nyt 21 diagnoosia, ehkä jossain vaiheessa 22.

Olen oppinut hoitamaan itseäni- läheiset, hiuskukkien teko ja äänikirjojen kuuntelu sen ohella, sekä rauhallinen elämä auttavat. Ja tietty Pin up-tyyliin laittautuminen, sekä laulaminen. Ne kaikki antavat minulle niin paljon. Nytkin, kun olen masentunut. Sillä sitä minä nyt olen. Tulen esiin häpeäni syövereistä ja myönnän sen. Toivoisin että yhä useampi sanoisi sen ääneen eikä pelkäisi hulluksi leimautumista. Itse ajattelen niin, että jos joku pitää minua hulluna ja hylkää, en edes tarvitse häntä.

Asioilla on monia puolia. Olen pääosin valoisa ihminen, erittäin luova, tunteellinen, empaattinen. Olen joskus masentunut. En halua hävetä sitä enää, enkä siitä kirjoittamista, olen tehnyt niin jo ihan liian kauan. En enää. Älä sinäkään häpeä.

Ole oma itsesi, vaikka sinulla olisikin mt-ongelmia. Sillä ne ovat heikkoja jotka sinut niiden takia hylkäävät. Et tarvitse heitä. Sinäkään.

Huh, tuli parempi olo. Tässä minä olen-kaapista tulin, mutta olen ihan se sama ihminen kuin aina ennenkin. ❤

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s