Joulun odotusta ja syviä mietteitä

IMG_8996.jpg

Me saamme ehkä juuri ja juuri valkean joulun, jos ei kaikki lumi ehdi sulaa ennen huomista. Olemme täällä Pohjois-Karjalassa appivanhempieni luona, Puruveden rannalla. Tulimme lauantaina, ja sen jälkeen on joka päivä ollut plusasteita, pakkasta on luvassa kuulemma vasta loppuviikosta. Mutta en usko että kaikki lumi ehtii kuitenkaan ennen huomista sulaa, niin voimme edes leikkiä että täällä näyttää edes hitusen jouluiselta. 😀

Nyt kun on rauha ja hiljaisuus sekä läheiset ympärillä ja tasapainoinen olo, on aikaa miettiä asioita. Jostain syystä joulun alla mieleeni aina tulee myös ei-niin positiivisia juttuja, joita pohdiskelen. Ehkä se johtuu juuri siitä että on aikaa, ja siitä että tiedostan kaiken ympärilläni paremmin kun ei ole niitä normaaleja arkirutiineja, myös ne asiat jotka maailmassa ovat huonosti.

Kuulen usein että olen luonteeltani positiivinen, ja tietyn peruspositiivisen elämänasenteen itsessäni kyllä allekirjoitan. Silti minussa on ristiriitoja. Käytän masennuslääkkeitä ja olen kärsinyt ajoittaisesta masennuksesta vuosikymmeniä. Olen kuullut että mietin liikaa. Tavallaan ehkä näin onkin. Mutta en vain osaa sulkea silmiäni epäkohdilta tässä maailmassa.

Kun tapaan uuden ihmisen, uskon hänestä aina lähtökohtaisesti hyvää. Minulta puuttuu ns. perusepäluuloiluus, ja myös joskus varovaisuus. Haluan kaikille lähtökohtaisesti hyvää, ja haluan myös auttaa. Olen jopa hiukan naiivi ja sinisilmäinen. Tai no joku minut tunteva voisi sanoa, etten edes pelkästään ”hiukan”.

En haluaisi muuttua kokonaan kyyniseksi. Kyynisyyttä on tämä maailma pullollaan. Mutta varovaisuutta pitäisi oppia noudattamaan enemmän elämässä, joka tilanteessa. Minun hyväntahtoisuuttani on käytetty paljon hyväksi. Sitä on usein jo ehtinyt tapahtua pitkään, ennen kuin olen sen huomannut. Kun huomaan sen, muutun jääksi, ja osaan pitää puoleni. Monesti vaan olen siinä vaiheessa jo ihan rikki, ja olen ehtinyt jo syyllistää itseäni monet monituiset kerrat, ja ihmetellä mitä teen väärin. Tämä on tullut esiin lähes kaikissa tätä nykyistä edellisissä parisuhteissani.

Joskus tuntuu, että olen pöllähtänyt tähän maailmaan jostain ihan muualta. Etten kuulu tänne. Olen kuin alien. Tämän maailman ihmisten niin yleinen itsekkyys, pahantahtoisuus, negatiivisuus. Kiusaaminen, jonka kohteeksi olen itsekin joutunut jo lapsesta asti- yhdessä päiväkodissa, yhden poikajoukon taholta kaikkiaan 9 vuoden ajan, sekä muutamissa työ-sekä työharjoittelupaikoissa. Tuntuu etten osaa elää täällä. Ihmettelen välillä, miten tämä maailma voi olla näin pitkälle teknisesti kehittynyt, mutta niin monet ihmiset eivät omaa edes peruskäytöstapoja. 😦 Kärsin usein maailmantuskasta.

Olen tietysti surullinen siitä että jouduin jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle 45-vuotiaana. Mutta olen myös helpottunut siitä että pääsin pois työstäni sairaalasta- todella hierarkinen paikka jossa minä kuuluin yhteen alimmista kasteista- minä kun ajattelen että kaikki ihmiset esim.työpaikalla ovat yhtä tärkeitä. En oppinut koskaan kestämään alentuvaa kohtelua. Kapinoin sitä vastaan, ja kyllä siitä oli usein hyötyäkin. Silti olen tyytyväinen, kun saan nyt eläkettä, ja lisäksi olen osa-aikainen Helmat Hulmuten hiuskukat-yrittäjä ja saan työskennellä kotona. Maailmantuskani on pienempi, kun saan olla enemmän ns, ”turvassa maailmalta ” kotonani, omassa pikku masilmassani- tehdä kukkia, kuunnella äänikirjoja, neuloa ja treenata laulua sekä tehdä kotiaskareita joko yhdessä mieheni tai avustajani kanssa, tai yksin, silloin kun jaksan. Nyt pystyn hyvin myös valikoimaan ihmiset joiden kanssa olen tekemisissä.

En kuvittele olevani muita mitenkään parempi. Osaan olla loukattuna todella pirullinen. Kivuliaana ja fatiikissa en ole myöskään mikään päivänsäde, enkä stressaantuneena. Mutta tiedän että kaltaisiani on paljon, sillä masennuksesta kärsii ihan uskomaton määrä maailman ihmisistä.

Oliko ennen sitten paremmin? Ei, ainakaan globaalisti. Mutta osaan kyllä kuvitella, että olisin viihtynyt paremmin joskus 60-luvulla jossain pienessä kylässä maaseudulla, isossa lämminhenkisessä kyläyhteisössä, ison perheen lapsena. Tietty omat kommervenkkinsä oli siinäkin ajassa ja maailmassa. Mutta ei samanlaisia haasteita kuin nyt.

Olen minä silti onnellinen niin monesta asiasta. Niitä on ihan lukematon lista. Vaikka olen monisairas, kokonaisuutena elän nyt elämäni onnellisinta aikaa, ja masennuslääkkeet auttavat maailmantuskaani suurimmaksi osaksi. 🙂

Mutta Joulu on jo ovella. Tämä näistä mietteistä. nyt keskityn läheisiini, sekä elämäni ensimmäisten onnistuneiden kirjoneulesukkien neulomiseen, ja lepäämiseen, että jaksan huomenna touhuta Joulujuttuja. ❤

Rauhallista joulunodotusta kaikille! ❤

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s